Siirry sisältöön
Perinteinen juhannusruoka: juhannusjuusto

Sesonki

Perinteinen juhannusruoka: juhannusjuusto

Vanhanajan täysmaidosta valmistettu juhannusjuusto eli makiajuusto, punainen juusto tai kansan suussa juustokeitto kuuluu erottamattomasti pohjoispohjanmaalaiseen juhannuksen viettoon.

Vanhanajan täysmaitoa, tilkka juustonjuoksutinta ja vähintään neljä tuntia hiljaisella lämmöllä hauduttelua. Näistä aineksista syntyy Pohjois-Pohjanmaan rakastettu perinneherkku, juhannusjuusto. Väriltään punertava ja maultaan makea juustokeitto ei ole vain jälkiruoka, vaan sitä syödään juhannuksena pitkin päivää.



Sesonkituotteesta koko kansan suosikiksi

Valion vanhanajan täysmaito on pakattu Valion Oulun meijerissä jo vuosien ajan. 2000-luvun alussa tuotteen valmistus oli vaarassa loppua hiipuneen kysynnän takia. Vanhanajan täysmaito poistettiinkin valtakunnallisesta myynnistä, mutta juhannusjuustoperinteen tukemiseksi sen valmistus jatkui Oulun korkeudella paikallisena sesonkituotteena.

– 2000-luvun edetessä täysrasvaisista maitotuotteista tuli taas suosittuja, ja vuonna 2011 päätimme kokeilla vanhanajan täysmaidon myymistä juhannuksen alla myös Oulun ulkopuolella. Tuote otettiin niin hyvin vastaan, että se palautettiin takaisin valikoimiin, Valion luomutuotteiden kategoriapäällikkö Mirva Tollet kertoo.

Joku saattaakin muistaa, kuinka aluksi vanhanajan täysmaito tuli myyntiin Valio Hilja™ nimisenä. Vuodesta 2013 lähtien se on kuulunut Valion luomutuotteisiin.

– Hyvin vähän käsitelty vanhanajan täysmaito on hyvä vaihtoehto niille, jotka haluavat maitonsa mahdollisimman luonnollisena. Juhannusjuuston lisäksi se sopii hyvin ruoanlaittoon ja kahvin sekaan, Mirva Tollet vinkkaa.

Aikaa ja juhannusaaton taikaa – siinä on juhannusjuuston resepti


Search