Siirry sisältöön
Painonhallinta

Laihduttaminen ja juhlaruokailu

Laihduttaminen ja juhlaruokailu
Hanna Kautiainen
ETM, ravitsemusasiantuntija

Perhe-elämästä ja mökkeilystä innostuva ruokaharrastaja, joka nyhjää vaikka tyhjästä päivällisen pöytään.

Moni laihduttaja miettii, miten selviytyä kunnialla juhlista tai ravintolaillallisista. Satunnainen herkuttelu tai juhla-ateria silloin tällöin ei kuitenkaan romuta painonhallintaa, sillä terveelliseen ruokavalioon mahtuu myös herkutteluhetket. Laihduttajalla on myös lupa nauttia juhlista, kunhan muistaa palata arkeen juhlien jälkeen.

Sallitut herkkuhetket

Terveellinen ruokavalio on kokonaisuus, johon mahtuvat niin arjen tavalliset valinnat kuin nautintoa tuovat herkutteluhetket. Kun ruokavalion koostaa tasapainoisesti ja monipuolisesti sekä huolehtii muutenkin terveellisistä elintavoista, voi satunnaisista herkkuhetkistä nauttia hyvillä mielin.

Kieltäytyminen herkuista tekee niistä entistä houkuttelevampia. Sovi itsesi kanssa sallitut herkkuhetket ja nautiskele niistä täysin siemauksin. Huomaat, että sallimisen myötä herkkuhimo helpottaa! Panosta herkkujen määrän sijasta niiden laatuun. Usein jo parista herkkusuupalasta saa makunautinnon, joka ei suupaloja lisäämällä enää parane.

Arki – arkea vai juhlaa?

Syötkö arkisin pääosin fiksusti ja ainakin suurin piirtein sopivassa ateriarytmissä? Jos vastaus on kyllä, ei juhlasyömisistä tarvitse kantaa huolta. Arkisilla valinnoilla on paljon suurempi merkitys kuin satunnaisilla juhlaherkuilla, joten jollei arkesi ole yhtä juhlaa, voit nauttia juhlaherkuista hyvällä omallatunnolla.

Toisinaan juhlia ja muita erityisiä tilanteita tuntuu kuitenkin olevan tiuhaan, eikä tavallisia arkirutiineja ennätä enää kunnolla noudattaa, kun juhlakausi vie mennessään. Kevät on valon, ilon ja juhlien aikaa. Kesällä on ihanaa kutsua ystävät puutarhajuhliin tai grillaamaan, ja vilpoinen jäätelö tai olut maistuu lämpimällä säällä erityisen hyvältä. Joulunalusaika halloweeneineen ja pikkujouluineen huipentuu jouluun, jolloin perinteisesti levätään, tavataan ystäviä – ja syödään hyvin.

Juhlahumun keskellä kasvaa myös kiusaus lipsua arkisista elämäntavoista. Kuinka arjesta pidetään kiinni myös juhlien keskellä? Kun juhlia sattuu useita perätysten, niin pitäisikö juhlasyömiseenkin kiinnittää huomiota?

Tip icon

Muutama vinkki painonhallintaan juhlatilaisuuksia varten

  • Jos voit valita ateriasi vaikkapa ravintolan listalta, valitse kevyemmin: valitse lisukkeeksi salaattia tai keitettyjä perunoita ranskalaisten sijasta.
  • Myös noutopöydästä voi valita vähärasvaisia ruokia. Ota lautaselle reilusti salaattia, ja marjasorbetti on parempi jälkiruokavaihtoehto kuin suklaakakku.
  • Jos satut olemaan suklaakakun ystävä, niin riittäisikö vähän pienempi pala?
  • Voit myös keskittyä nauttimaan suosikkiherkustasi sen sijaan, että yrität syödä vähän kaikkea. Jos pidät erityisen paljon vaikkapa joulupipareista AURA® juuston kera, niin nautiskele hyvillä mielin ja jätä muu vähemmälle.
  • Alkoholissa on paljon energiaa, joten kohtuus kannattaa.
Search