Valiojogurtti® piirtää ajankuvaa

Valkoisella hevosella ratsastava, jogurtin alkuvoimaa mainostava mies on näkynyt Valiojogurtti® mainoksissa jo vuosikymmenten ajan. Vaikka aika muuttuu, jogurtin sanoma pysyy samana. Se on aina aikansa näköinen, herkullisen ja terveellisen välipalan viesti.

Uusi tuote löysi paikkansa ihmisten arjesta

1960-luvun lopulla jogurtti oli monelle vielä uusi tuote, vaikka jogurtin valmistamista oli kokeiltu Suomessa jo 1930-luvulla, tosin huonolla menestyksellä. Maustamaton ja happaman makuinen jogurtti ei alkuvuosinaan maistunut kuluttajille ennen kuin tuotetta ruvettiin maustamaan sokerilla, marjoilla ja hedelmillä Valion tuolloisen tuotantojohtajan Amerikan-tuliaisina. Valiojogurtti® oli syntynyt.

Valiojogurtti® ja ratsastajahahmo

Ensimmäiset mainokset keskittyivät esittelemään jogurtin terveellisyyttä ja elinvoimaa. Suomalaiselle kuluttajalle haluttiin esitellä jogurtin hyviä ominaisuuksia. Jogurtin tuomaa elinvoimaa oli esitellyt käännösartikkelissaan myös Valitut Palat, joka kirjoitti jogurtin väitetyistä terveysvaikutuksista ja kertoi kaukasialaisten jogurtin syönnistä ja poikkeuksellisesta pitkäikäisyydestä. Lehti kuvasi artikkelissaan jogurttia värikkäin sanankääntein muun muassa ”yhtenä nopeimmin kehittyvistä, helppokäyttöisistä ravintovalmisteista”, jonka ”piilevän voiman avulla ihmisestä voi tulla komea kuin filmisankari tai teräkuntoinen kuin urheilija”.

Valittujen Palojen artikkeli toimi lopullisena sysäyksenä Valiojogurtti® mainosten kantavalle idealle: tuotetta symboloikoon kaukasialaista pitkäikäisyyttä edustava teräsvaarihahmo, joka ratsastaa valkealla hevosella sumusta toivottaen terveyttä ja pitkää ikää.

Idea ratsumiehestä syntyi Levyraadin perustajana tunnetuksi tulleen Jaakko Jahnukaisen kynästä, ja ratsumiehenä esiintyi tunnettu jazz-rumpali Osmo ”Ossi” Aalto, joka nousi satulaan ja ratsasti suomalaisten olohuoneisiin kerran jos toisenkin. Ratsumiesmainos puhutti ihmisiä melkoisesti. Kriitikot pitivät sitä uskaliaana, mutta kansa piti myönteisestä henkilöhahmosta, joka oli sopiva samaistumiseen ja joka ei tuputtanut tuotetta vaan antoi katsojan synnyttää oman mielikuvansa pitkän iän ja terveyden yhteydestä jogurttiin.

Valiojogurtti® isältä pojalle

Jogurtin terveellisyyden ja elinvoiman ohella Valiojogurtti® mainosten teemat kumpuavat myös hyvin perinteisistä arvoista, sukupolvelta toiselle siirtyvistä perinteistä, ja tässä kohtaa jogurtti on mukana, kuten tarinassa Isä ja poika, jotka ratsastavat maalaismaiseman läpi. ”13 vuoden ajan hän on syönyt joka päivä jogurttia”, kertoja esittelee pojan. ”Niin kuin isäkin jo sadan vuoden ajan. Tänään jogurtti on Valiojogurttia. Terveydeksi, ystävät.”

Valiojogurtti® valssin pyörteissä

Ratsastajahahmon lisäksi Valiojogurtti® mainosten tunnelmaan vie monille nostalgisen tuttu Valiojogurtti® valssi, joka on säveltäjä Kim Kuusen käsialaa. Moniin mainoksiin musiikin taituroineen Kuusen mainostuotannoista tämä on yksi tunnetuimmista. Mainoksessa Haaveilua jogurttia nauttiva nainen pääsee valssiin ratsastajahahmon kanssa vain tuntemalla jogurtin maun suussaan. Mainoksessa Puistonpenkillä nuoripari puolestaan löytää yhteisen sävelen valssin ja jogurtin avulla. Uudemmassa Haaveilua mainoksessa Valiojogurttivalssi on saanut sanoituksen, joka kuvaa hyvin mainoksen tunnelmaa. Nainen ajattelee miestä jogurttia syöden, ja kaipaus saa miehen kasvot:

Hän kuin haavekuva ois jostakin

Nyt lähelläin mä tunnen hänet näin, ihan vierelläin

Kaikki maailma persikalta maistuu niin

Ja uskon maidonvalkeisiin unelmiin.

Katso mainokset alta:

  • Isä ja poika

    Valiojogurtti arkistomainos

  • Haaveilua

    Valiojogurtti arkistomainos

  • Puistonpenkillä

    Valiojogurtti arkistomainos

  • Haaveilua

    Valiojogurtti arkistomainos

Valiojogurtti® on aina ammentanut voimaa marjoista ja hedelmistä

Suomalaisille luonto ja luonnonläheisyys ovat aina olleet tärkeitä. Myös tämä näyttäytyy selkeästi toistuvana teemana Valiojogurtti® mainoksissa erityisesti 70- ja 80-luvulla, jolloin Valiojogurtti® ammensi ihmisen perustunteista, luonnosta, ystävyydestä ja hyvästä olosta. Se kertoo omalla tavallaan siitä, mitä suomalaiset ovat jogurteiltaan halunneet: marjaisuutta, hedelmäisyyttä, luonnon makuja – vertauskuvallisesti kosketusta luontoon. Hiihtoretki mainoksessa isoisä ja lapsenlapsi hiihtävät läpi talvisen luonnon ja pysähtyvät nauttimaan jogurttivälipalaa: ”On monia tilanteita, joissa maistuu uusi hienon makuinen Valiojogurtti hedelmäinen… Ystävät, uutta, hedelmäistä Valiojogurttia.”

Valiojogurtti® tuli jäädäkseen

Monille jo lapsuusvuosilta tuttu Valiojogurtti® kantaa edelleen ylpeydellä perinteistä ja alkuvoimasta kumpuavia arvojaan. Samalla se pyrkii uudistumaan koko ajan. Aika ei ole purrut yli nelikymppiseen, vaan se on aina aikansa näköinen, herkullinen ja terveellinen välipala, ja ehkäpä juuri siksi edelleen suomalaisten suosikki.

Katso miltä Valiojogurtti® näyttää tänä päivänä ›