Siirry sisältöön

28.12.2020

Vältä hävikki – viisi vinkkiä, joilla taiotaan jouluherkuista uusia suosikkeja

pizza voitaikinapohjalla 920x614

Niin ihania kuin jouluruoat ovatkin, ei niitäkään jaksa syödä loputtomiin. Eikä onneksi tarvitsekaan, sillä jouluruokien ja -juomien rippeet on helppo jalostaa uusiksi herkuiksi.

Kinkkua, laatikoita, pipareita, torttuja ja glögiä. Joulu on monelle ruokajuhlista rakkain, ja pöytään katetaan ruokia ja juomia laidasta laitaan. Mutta mitä tehdä herkkujen rippeille, kun ne eivät enää sellaisenaan maistu?

Hyvää, syömäkelpoista ruokaa ei kannata heittää roskiin tai jättää kaappiin pilaantumaan, sillä näppärillä hävikkiresepteillä joulutarjoilut on helppo jalostaa uuteen, taas maistuvaan muotoon.

Miksi haluamme ottaa hävikin puheeksi? Siksi, että sen vähentäminen on helppo ja herkullinen tapa huolehtia ympäristöstä. Ruokahävikin määrä on arviolta 400–500 miljoonaa kiloa vuodessa, mistä 30 % muodostuu kotitalouksissa. Pienillä teoilla on iso merkitys!

Hyödynnä joka murunen – viisi pettämätöntä hävikkireseptiä

Glögeistä cocktail uudenvuodenjuhliin

Jäikö glögiä yli? Valmista glögistä kuohuva cocktail uudenvuodenjuhliin! Glögin kaveriksi riittää kuohuviini ja simppelit koristeet: rosmariini, appelsiininkuorisiivu ja jäiset puolukat. Herkullisen glögiskumpan pohjaksi sopii sekä vaalea että tumma glögi.

Piparinmuruista rapea pohja juustokakkuun

Joulupiparit ovat kuin tehtyjä juustokakun pohjaksi. Murskaa piparit, sekoita voisulaan ja painele irtopohjavuoan pohjalle. Päälle sopii täyte joko joulumauilla tai ilman. Paistetun piparijuustokakun täyte maustetaan raikkaalla appelsiinilla ja herkullisella kinuskilla, joten kakku maistuu vielä uuden vuoden puolellakin.

Makeat herkut trendikkääksi peltijälkiruoaksi

AURA pipari-hedelmäpelti on hävikkireseptien parhaimmistoa: siihen upotat niin konvehtien, pipareiden, hedelmien kuin Valio AURA® juustonkin rippeet. Tarjoile herkku välipäivien jälkiruokana tai uudenvuoden brunssilla.

Voitaikinan jämistä pizzaa

Tiesitkö, että voitaikinalevyt sopivat myös pizzapohjaksi? Valitse pizzaan suosikkitäytteesi, katso tästä kaksi valmista täytevaihtoehtoa tai hyödynnä pizzassa viimeiset siivut joulukinkusta. Täydellistä välipäiville sekä uudenvuodenjuhliin!

Samettinen sosekeitto joululaatikoista

Tekeekö mieli jotain vähän kevyempää? Porkkana- ja lanttulaatikko ovat oivia pohjia mausteisille sosekeitoille. Mausta keitot omenalla, tuoremehulla, inkiväärillä ja kanelilla – ja joulumaut ovat muisto vain.
Lisää vinkkejä joulun ruokahävikin välttämiseen
 

Lue viimeisimmät uutiset tai tutustu uutisarkistoon
Search