10 hävikkireseptiä jouluruokien rippeille

Sano hävikille heipat ja ota käyttöön kaikki tähteet, mitä joulupöydästä jää. Tuunaa puurosta jälkkäri, kinkusta quiche ja laatikoista rapeita rieskoja.
Jouluherkuttelu on ihanaa, mutta yhtä mukavalta tuntuu sekin, kun jouluillallisen jälkeen voi siirtyä miettimään toisenlaisia ruokia. Jos aatolta jäi yli laatikoita, perunoita, kinkkua tai kalaa, tai tallella on vielä suklaata tai pipareita, lukaise nämä reseptivinkit.
1. Banaani-pähkinäjoulupuuro
Tee ylijääneestä riisipuurosta jälkkäri tai välipala, joka on vielä tavallista riisipuuroakin herkumpi. Puuron sekaan uppoaa vaniljakastiketta, pekaanipähkinöitä, kanelia, banaania ja vaahterasiirappia. Paista uunissa ja nauti.
Ihanan herkullisia ideoita ovat myös viktorianvanukas tai riisikerrosvanukas. Nam!
2. Savulohi Quiche eli savulohipiiras
Jos jouluaterialta jäi yli savulohta ja juustoa, niille on jo paikka pedattuna: tee savulohipiiras, joka tekee tähteistä täydellisiä. Pohjaan voit käyttää perunasosejauheen sijaan myös ylijäänyttä perunamuusia, ja juustoksi käy mikä tahansa joulupöydästä napattu maukas juusto. Sitruunankuori ja purjosipuli tuovat piirakkaan sopivasti hapokkuutta.
3. karjalanpiiras
Jos joulupuuroa jää reilusti yli, lisää sen joukkoon kananmuna ja paista puuron kaveriksi koko porukalle jättikokoinen karjalanpiirakka. Mehevä karjalanpiiras on kivaa yhteistä syötävää, joka katoaa nopeasti parempiin suihin!
4. Glögi-punajuurikuivakakku
Jostain syystä glögiä ei enää joulun jälkeen tee mieli juoda yhtä lailla kuin ennen aattoa, mutta glögin ja punajuuren värittämä kahvikakku tuo mukavaa vaihtelua välipäivien herkkuhetkiin. Kakku on mehevä tarjottavaksi sellaisenaan, mutta erityisen kostean kakun ystävä keittelee päälle myös glögisiirapin.
5. Piparitaikinajäätelö
Jos piparitaikinaa uhkaa jäädä pakastimeen, unohda piparien paistaminen ja tee taikinasta jäätelö. Kermasta ja vanilja- sekä kinuskikreemistä syntyy ihanan kermainen jätski, jonka suola ovat herkulliset piparitaikinapalat. Edes jäätelökonetta ei tarvita, yön yli pakastaminen riittää.
6. AURA kinkkupiirakka filopohjalla
Kun haluat vaihtelua joulukinkkuun, kokeile sekoittaa se mehevään, sipulista ja AURA®-juustosta tehtyyn täytteeseen. Paista rapeassa filotaikinassa. Filotaikina tuo klassiseen kinkkupiirakkaan vaihtelua.
7. Suklaahippukeksit
Suklaata kuoriutuu monesta joulupaketista, joten sitä saattaa riittää myös muutamiin leivonnaisiin. Tee välipäivien iloksi tai uudenvuoden juhliin suklaahippukeksejä, jotka ovat reunoilta ihanan rapeita ja keskeltä sitkeän venyviä.
8. AURA pipari-hedelmäpelti
Tälle makealle pellille mahtuvat niin ylijääneet piparit, suklaat kuin AURA-juusto. Lisää joukkoon vielä vähän tuoreita hedelmiä ja tee seuraksi kastike turkkilaisesta jogurtista ja vaahterasiirapista. Lämmin ja rapea paistos on ihana jälkiruoka.
9. tofupyttipannu
Aattoillallisella tarjolla on usein monta sorttia, joten perunat saattavat jäädä muiden ruokien varjoon. Jos pottuja jää yli, tee niistä tofun kanssa maistuva pyttipannu. Välipäivinä tekee mieli kokkailla vähän helpompia ruokia – tämä resepti on täydellinen valinta rentoiluun!
10. Paistettu luumu-kanelijuustokakku
Luumu-kanelirahkalla, mascarponella ja vaniljalla täytetyn juustokakun pohjaan uppoaa rutkasti joulupöydästä yli jääneitä pipareita. Helppo, uunissa paistettava kakku sopii hyvin vaikkapa uudenvuoden tarjottavaksi.









