Satokausikalenterin sitruunajuustokakku

Reseptiyhteistyö: Satokausikalenteri yhteistyö

Satokausikalenterin sitruunajuustokakku

Satokausikalenterin sitruunajuustokakku

Reseptiyhteistyö Satokausikalenteri yhteistyö

Satokausikalenterin sitruunajuustokakku

Vadelmakiilteellä viimeistellyllä sitruunajuustokakulla on helppo herkutella arkenakin. Se maistuu iltapäiväkahveilla tai vaikka ulkoilmassa puistopiknikillä.

12 Henkilölle
24 h
00 arvostelua

Ainekset12 Henkilölle

Pohja

150 g
kaurakeksejä
50 g

Täyte

1 prk
1 dl
sokeria
2 tl
vaniljasokeria
1
sitruunan raastettu kuori
6
liivatelehteä
2 dl
½ dl
sitruunamehua

Kiille

3
liivatelehteä
3 dl
Valio Luomu™ vadelmakeitto

Koristelu

1 dl
1 tl
vaniljasokeria
sitruunaa
sitruunamelissaa

Ohje

  1. Pohja

  2. Valmista ensin pohja. Murskaa keksit esimerkiksi tehosekoittimessa. Sulata voi ja sekoita keksimurun joukkoon. Pingota leivinpaperi 20 cm irtopohjavuoan pohjalle ja painele keksiseos pohjalle. Laita jääkaappiin täytteen teon ajaksi.
  3. Täyte

  4. Täytettä varten sekoita maitorahkan joukkoon sokeri, vaniljasokeri ja sitruunan hienoksi raastettu kuori. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan noin viideksi minuutiksi. Vatkaa sillä välin kerma vaahdoksi. Kuumenna sitruunamehu ja liuota liivatteet mehuun.
  5. Kaada liivateseos ohuena nauhana rahkaseokseen koko ajan sekoittaen. Kääntele kermavaahto joukkoon. Kaavi kakkumassa pohjan päälle irtopohjavuokaan, tasoita pinta. Anna kakun hyytyä yön yli jääkaapissa.
  6. Kiille

  7. Kiillettä varten laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan noin viideksi minuutiksi. Kuumenna noin puoli desiä vadelmakeitosta ja liuota liivatelehdet siihen. Sekoita sitten kylmän vadelmakeiton joukkoon.
  8. Kaada kiille kakun päälle lusikan avulla, jotta kakkuun ei tule reikää. Laita siis ruokalusikka kakun pinnan yläpuolelle ja kaada kiille sen kautta. Laita kakku vielä jääkaappiin muutamaksi tunniksi, jotta kiille hyytyy.
  9. Koristelu

  10. Irrota kakku vuoasta ja siirrä tarjoiluvadille. Vaahdota desi kermaa ja mausta se vaniljasokerilla. Pursota kakun pinnalle kermakoristeet ja viimeistele sitruunan paloilla ja sitruunamelissan lehdillä.
Tämä on yhteistyökumppanin tekemä resepti. Valio Koekeittiö ei ole testannut reseptiä, eikä Valio voi siksi taata reseptin toimivuutta.
Reseptiyhteistyö

Etkö löytänyt sopivaa?

Hae parhaat reseptit onnistuvaan kotikokkaukseen kattavasta reseptihausta. Löydä reseptit erilaisiin ruokavalioihin, ajankohtaisiin sesonkeihin, satokauden raaka-aineisiin, ruoanlaittoon ja leivontaan.