Runebergin päivä 2023

Runebergin päivää vietetään Suomen kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin syntymäpäivänä 5. helmikuuta. Runebergin päivä on vakiintunut liputuspäivä ja sen juhlintaan kuuluvat runebergintortut – perinteisesti tai tuunattuina.

Helmikuinen J. L. Runebergin päivä tuo monille ensimmäisenä mieleen kansallisrunoilijamme mukaan nimetyt leivokset, runebergintortut. Runebergintortut ovat pyöreitä korkeahkoja leivoksia, jotka saavat makunsa mantelista ja arrakkipunssista tai rommista. Tortut koristellaan yleensä vadelmahillolla, jonka ympärille pursotetaan rengas sokerikuorrutuksesta. Koska rakkaalla leivonnaisella voi olla monta nimeä, tunnetaan sama herkku myös runeberginleivoksena.

Nykyisin runebergintortusta on saatavilla jos jonkinlaista versiota: kakkua, mokkapalaa, kääretorttua ja jopa laskiaispullaa. Monien mielestä parhaita ovat silti ihan perinteiset tortut – alkuperäisellä reseptillä tai gluteenittomina.

Runebergin kakku ja muut uudet muodot

Kaipaatko tuttua runebergintortun makua, mutta hieman uudella twistillä? Ei huolta, sillä runebergintortun makumaailma muuntuu tortusta laskiaispullaksi ja kääretortuksi asti.

Kun tutun leivonnaisen pyöräyttää kakun muotoon, riittää yhdestä vuoasta tarjottavaa isommallekin porukalle. Uuden muotonsa lisäksi runeberginkakkua on tuunattu aikuiseen makuun sopivalla maustetulla rahkalla.

Hybridileivonnaiset ovat tämän hetken trendiherkku. Kokeile vaikka kahden helmikuun sesonkileivonnaisen, runebergintortun ja laskiaispullan yhdistelmää tai valmista suomalaisten rakastamia mokkapaloja Runebergin tyyliin. Jos kotoa ei löydy runebergintortuille sopivaa vuokaa, pyöräytä kääretorttu ja leikkaa se annospaloiksi.

Tunnetko runebergintortun historian?

Klassikkoleivonnaisen syntytarinasta on monta versiota. Tarina kertoo, että Runebergin vaimo Frederika leipoi miehelleen hillolla ja sokerikuorrutuksella koristeltuja leivonnaisia, joihin oli käytetty manteleita ja keksinmuruja.

Toisen tarinan mukaan porvoolainen sokerileipuri Astenius kehitti alkuperäisen leivoksen ja Runeberg mieltyi niihin. Tarinoita on monia, mutta joka tapauksessa kyseessä on kansallisrunoilijan suosikkileivos.

Jos et saa runebergintortuista tarpeeksesi, leivo Runebergin pelti

Oikaise valmistuksessa – älä maussa! Runebergin leivonnaisen voi valmistaa myös pellillä.

Uudenlainen Runebergin päivän hittiherkku noudattaa klassikkoleivonnaisen perinteitä, mutta helpottaa kotileipojaa niin välineissä kuin ajankäytössä. Kun leivoksen leipoo levykakun muotoon, ei valmistamiseen tarvitse erillisiä vuokia.

Levykakusta saa myös leikattua niin pieniä kuin isoja palasia oman makeannälän mukaan. Runsaalla kuorrutteella ja vadelmahillolla kuorrutettu leivos on herkullisen näyttävä.

Meheväksi kostutettu Runebergin peltileivos on kaikille heille, joille yksi runebergintorttu ei riitä. P.S. tässä versiossa hilloa löytyy leivoksen välistäkin!

Tutustu reseptiin
Herkullista Runebergin päivää!