Vappujuomat

Kotitekoinen sima maistuu vappuna munkkien kanssa. Vappuun sopivat myös raikkaat ja värikkäät boolit sekä kuohuvat juhlajuomat.

Vappuun kuuluu ehdottomasti raikas vappujuoma eli sima. Simaa voi valmistaa myös mansikan tai esimerkiksi omenan ja raparperin makuisena. Vappuna maistuvat myös kuohuvat juhlajuomat, boolit ja kesään virittelevä sangria.

Siman valmistus onnistuu kotona

Itse tehty sima valmistuu vedestä, sokerista, fariinisokerista ja sitruunasta. Mukaan lisätään myös nokare hiivaa, minkä jälkeen sima saa seistä huoneenlämmössä päivästä kahteen. Hiiva ja sokeri saavat yhdessä aikaan käymisreaktion, minkä seurauksena syntyvät siman kuplat. Kun sima on saanut seistä huoneenlämmössä, se pullotetaan ja mukaan lisätään rusinat. Juoman pinnalle noustessaan ne kertovat siman olevan valmista juotavaksi.

Siman valmistumiseen menee viileässä noin viikko ja huoneenlämmössä noin kolme päivää.

Paras simaresepti ja uusia simamakuja

Perinteinen sima on vappujuomien suosikki. Omena-raparperisimassa uutta makua klassikkoon tuovat raparperi, omena ja kaneli.

Miksi rusinat nousevat siman pintaan?

Tiedätkö, miksi rusinat nousevat siman pintaan? Rusinoiden pinnalla olevat hiivat nautiskelevat rusinoiden sisältämää sokeria, jolloin muodostuu hiilidioksidia. Se pullistaa rusinan kuin pieneksi ilmapalloksi ja nostattaa rusinan siman pinnalle.

Pikasima pelastaa viime hetken simasuut

Jos unohdit laittaa siman ajoissa tekeytymään, kokeile vartissa valmistuvaa simajuomaa. Omenamehusta, siirapista, inkivääristä, sitruunalimonadista ja kivennäisvedestä sekoitettu juoma muistuttaa maultaan yllättävän paljon perinteistä simaa – kokeile vaikka!

Sima maistuu vappuna mansikalta

Houkuttelevan värisestä punaisesta mansikkasimasta löytyy jotakin uutta ja jotakin vanhaa. Siinä yhdistyy mansikan makeus ja perinteisen siman sitruunaisuus.

Punainen sima yllättää

Pirtsakka ja helppotekoinen vappusima saa tänä keväänä punaiset posket. Valio HÖRPPY™ mehujuoma tuo simaan mansikan maun. Mansikkasiman tekeminen ei juurikaan poikkea perinteisestä siman valmistustavasta, sillä vain osa vedestä ja sokerista korvataan raikkaalla mehujuomalla. Simaan lisättävät rusinat voi vaihtaa juoman väriin mainiosti sopiviin punaisiin karpaloihin. Perinteiseen tapaan siman pinnalle pompahtaakseen ne tarvitsevat kuitenkin avukseen sokeria.

Käyttäjän reseptiin jättämä kommenttikin kannustaa kokeilemaan: ”Todella hyvä sima, meillä koko perhe tykkää. Perinteisen siman makuakin löytyy, mutta mansikka siihen vielä lisänä. Tehty jo useampana vappuna.”

Katso resepti
Vappu, kuohuvien juomien juhlapäivä.

Vapun juhlajuomat

Vappua voisi kutsua kuohuvien juomien juhlapäiväksi, sillä kuohuvat kulkevat mukana illasta aamuun. Siksi tarjoamme ideoita juomatarjoiluihin sekä virittelemme boolimaljan tarjoilupöydälle. Oletko ajatellut, että vapun pikkunaposteltavien kanssa voisi maistua myös sangria?

Kuplivia maljoja kevään kunniaksi

Useimmiten juhlamaljoissa käytetään poreilevia ainesosia, sillä ne tuovat raikkaalla pirskahtelevuudellaan juhlan tuntua juomiin. Hedelmäbellini on kuohuviinidrinkkien klassikko.

Roseen ystäville maistuu kupliva mansikka-ruusucocktail.

Vappupiknikin suosikki: mimosa-drinkki

Vappupiknikin raikas drinkki valmistuu helposti kahta raaka-ainetta yhdistämällä. Mimosan resepti on yksinkertainen ja tarvikkeet kulkevat helposti mukana:

  1. Kaada kuohuviinilasiin yksi osa appelsiinimehua ja yksi osa hyvin jäähdytettyä, puolikuivaa kuohuviiniä.
  2. Sekoita varovasti.
  3. Mimosan voi koristella keväisesti esimerkiksi appelsiinisiivulla tai mansikoilla.

Vinkki: Luomu-cavaa ja luomuappelsiinimehua valitsemalla drinkki valmistuu myös luomusti.

Alkoholittomat vappujuomat

Alkoholiton, kupliva juhlajuoma maistuu koko perheelle. Raikkaan kesäjuoman juju on keväisissä kirpeissä mauissa ja juomalasin reunassa.

Vinkki: Juomien jääpalat kannattaa valmistaa etukäteen juomaan käytettävästä mehusta, jolloin juoman maku ei laimennu. Lisää jääpalat juomaan juuri ennen tarjoilua.

Helmeilevät boolit vapun juhliin

Kotona järjestettävissä vappujuhlissa nostetaan usein tarjolle boolimalja. Ison boolimaljan valmistus on nopeaa ja sen jälkeen vieraat huolehtivat itse lasiensa täytöstä. Jos tarjoat sekä alkoholittoman että alkoholillisen booliversion, laita boolimaljan sisällöstä sen edustalle sievä kyltti. Myös lapsille voi valmistaa oman boolin, vaikka lasten hedelmäboolin.

Vappuna maistuvat raikkaat ja värikkäät boolit. Valmista värikäs boolikimara Valio HÖRRPY™ mehuista, tai tarjoa vieraille siman mauista muistuttavaa inkivääri-sitrusjuomaa. Kevyt hedelmäbooli valmistuu mehusta ja siideristä, omenaboolissa helmeilee kuohuviini.

Katso kaikki boolit

Sangriaa jo vappuna?

Sangriaa nautitaan yleensä tapas-ruokien kanssa. Niinpä suomalaisen vapun pikkunaposteltavat sopivat sangrian kanssa nautittavaksi kuin piste iin päälle.

Nyt juhlamielellä vastaanottamaan kevättä ja toivottamaan kesä tervetulleeksi!
Moderni vappumenu
Perinteinen vappumenu
Munkit
Tämä verkkopalvelu käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen, tilastoimiseen sekä mainosten näyttämiseen. Lisätietoja ›