Töissä Valiolla: Liiketoiminnan osaaja

Haluatko työskennellä Suomen tunnetuimpien brändien parissa?

Tee töitä Valiojengissä

Liiketoiminnan osaajat ovat tärkeä joukko valiojengiämme ja kunnianhimoista ruokataloa, jonka tuotteita myydään jo 60 maassa. Isossa talossa on tarjolla paljon vaihtoehtoja. Unelmiesi työ voi löytyä tuoteryhmistämme, markkinoinnista, taloudesta tai kotimaan ja kansainvälisen myynnin puolelta. Tittelisi voi olla vaikka liiketoimintapäällikkö, kategoriajohtaja, myynti/vientipäällikkö, markkinointipäällikkö tai controller. Mahdollisuuksia löytyy niin esimies kuin asiantuntijatehtävissä. Kannustamme työntekijöitämme kokeilukulttuuriin ja oppimaan uutta. Annamme eväät joustavaan työntekoon, eikä meillä ole tapana vahtia olan takana. Olemme ylpeitä lämpimästä ja kannustavasta työkulttuuristamme.

Vaikuta ruokakulttuuriin

Valion tuotteet näkyvät suomalaisten arjessa päivittäin. Työssämme olemme mukana tuomassa markkinoille maailmanluokan innovaatioita, huomisen menestystuotteita. Teemme ruoantuotannosta vastuullisempaa koko tuotantoketjussa, pellolta ruokapöytään.

Kehity alallasi

Tarjoamme kansainvälisesti kasvavan, tulevaisuuteen innokkaasti katsovan ja suomalaisten rakastaman ruokatalon mahdollisuudet. Meillä saa näyttää oman osaamisensa sekä kehittää uraa eteenpäin. Voit myös laajentaa osaamistasi siirtymällä vaikka myynnin puolelta liiketoimintojen pariin.

Minkälaisia tehtäviä meillä on?

Tutustu valiolaisten omiin kertomuksiin alla tai seuraa meitä Linkedinissä.

Valiojengi
Jere Siponen viihtyy nopeatempoisessa roolissa liiketoiminnan kehityspäällikkönä
Valiojengi
Konsernistrategian parissa työskentelevä Sara Reponen motivoituu työnsä monipuolisuudesta
Valiojengi
Innovaatioita suomalaisesta raaka-aineesta: Dennis van der Veer kannustaa ruoka-alaa uteliaisuuteen
Valiojengi
Utelias innovoija keksii myös itsensä aina uudelleen: Jarna Tanskasen tie vei tutkijasta liiketoimintapäälliköksi
Valiojengi
Parempia ratkaisuja entistä kestävämmillä keinoilla: Robert Harmoinen luo lannasta tulevaisuutta
Valiojengi
"Uuden oivaltaminen on kivempaa kuin oikeassa oleminen" – Tuuli Hakala pienentää työkseen maidon hiilijalanjälkeä
Valiojengi
Vastuullisuus Valio brändin ytimessä
Valiojengi
Juhana Pilkama pienentää ruuan ympäristökuormaa tulevaisuuden pakkauksia kehittäen
Ilmiöt & ihmiset
Kurkistus Valio Koekeittiöön

Katso avoimia työpaikkoja