Siirry sisältöön
Valio Oulu

Oulussa jalostetaan pohjoisen maidosta laatutuotteita

Oulun Maikkulan meijerissä valmistetaan tuoremaitotuotteita yli 40 vuoden kokemuksella. Raakamaidosta jalostuu maito- ja hapanmaitotuotteita. Oulussa valmistetaan myös jäätelöä. Valio Jäätelöfabriikki on pieni jäätelöpaja Oulun meijerin sisällä.

Valion meijeritoiminnalla on Oulussa pitkät perinteet. Meijeri aloitti toimintansa vuonna 1923 Uudenkadun ”puupytingissä”, josta matka jatkui Peltokadulle vuonna 1939. Vuodesta 1983 Oulun meijeri on toiminut nykyisellä paikallaan Maikkulassa.

Pohjoisen maidosta valmistuu monipuolinen tuotevalikoima

Pääasiassa raakamaito tulee tehtaalle Oulun ympäryskuntien maitotiloilta, keskimäärin 100 kilometrin säteeltä. Pohjoisin maito kerätään tehtaalle Tenojoen varresta. Vuosittain tehtaalla jalostetaan yli 70 miljoonaa kiloa raakamaitoa valmiiksi tuotteiksi.

”Pohjoisin maito tulee Tenojoen varrelta”

Tehtaan tuotevalikoima on laaja. Avainsana on happamuus. Maitojen lisäksi Maikkulassa valmistetaan piimää, kefiiriä, viiliä, jogurttia, kermaviiliä, smetanaaja ranskankermaa. Vuonna 1983 jäätelötuotanto lopetettiin Oulussa. Jäätelöntuotanto lähti kuitenkin uudelleen käyntiin vuonna 2018, kun Valio lanseerasi Valio Jäätelöfabriikki jäätelöt. Tutustu Valio Jäätelöfabriikin jäätelöihin.

Tip icon

Kolme faktaa Oulun meijeristä

  • Oulun tehdas on erikoistunut hapanmaitotuotteisiin
  • Tehtaan sisällä toimii myös Valio Jäätelöfabriikki
  • Oulun Valio toimipaikalla on töissä 300 henkilöä

Yhteystiedot

Valio Oulu
PostiosoitePL 534, 90101 Oulu
KäyntiosoiteKangaskontiontie 2
Puhelin010 381 121
Fax010 381 5602
Google Maps ajo-ohjeAjo-ohje
Search