Siirry sisältöön
Keittiössä nyt

Runsaat riistaruoat sopivat syksyyn

Jänispata

Oletko kokeillut kokata riistaa? Näiden vinkkien ja reseptien avulla onnistut ja kokkaat riistalihasta monipuolisia ja maukkaita ruokia, jotka lämmittävät pitkälle talveen.

Vaikka et itse kävisikään metsällä, saa riistalihaa monista hyvin varustelluista ruokakaupoista. Ruokakaupoissa riista myydään usein pakasteena, joten tuoretta lihaa kaipaavan kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä paikalliseen metsästysseuraan.  

Riistan ekologinen jalanjälki on pieni, ja Suomessa riistanpyyntiä tehdään kestävän käytön periaatteella: saalismäärät suhteutetaan vuosittain eläinkantojen suuruuteen ja kantojen kehitykseen. Herkullisuutensa lisäksi riistaliha on vähärasvaista ja säilyy pakkasessa hyvänä jopa vuoden.

Hirvi

Hirvenliha on maukasta ja ravinteikasta, mutta sen valmistaminen vaatii hieman tarkkuutta, sillä hirvi voi vähärasvaisuutensa vuoksi kuivahtaa. Valmistamiseen kannattaakin varata aikaa – parhaat hirviruoat hautuvat pitkään uunissa matalassa lämpötilassa. 

Riistainen maku on hirvessä mieto, ja sen liha on yleensä mureaa. Kypsentämistavan lisäksi myös hirven ikä vaikuttaa sen mureuteen: mitä nuorempi hirvi, sen mureampaa lihaa. Klassinen tapa valmistaa hirveä on tehdä siitä hirvipaisti. Muita suosittuja hirviruokia ovat esimerkiksi hirvisoppa ja -käristys sekä erilaiset hirven jauhelihasta tehdyt herkut, kuten jauhelihapihvit

Hirvikebab

Hirvikebab 

Itsetehty hirvikebab on turkkilaisen ja suomalaisen ruokakulttuurin mainio yhdistelmä, jonka salaisuus on pitkä kypsennysaika folion sisällä. Ruoka ei myöskään katso vuodenaikaa, ja sen tekeminen onnistuu metsästyskauden ulkopuolella: hirven jauhelihaa saa ympäri vuoden hyvin varustettujen kauppojen pakastealtaista.

Papan hirvipata 

Hirvipata on monelle lapsuudesta tuttu ruoka, jota tarjoillaan ympäri Suomen etenkin loppusyksyisin. Viisi tuntia uunissa muhiva pata on mainio viikonloppuprojekti, joka palkitsee maltillisen odottajan huumaavan syvällä maullaan.

Papan hirvipata

Jänispata

Jänispata

Jos saatavilla on kokonainen jänis, tässä on luottoreseptisi. Tähän pataan voi nimittäin hyödyntää jäniksen kaikki osat. Ruskistettujen lihojen lisäksi pataan uppoaa myös aimo annos kauden juureksia, kuten porkkanaa, palsternakkaa ja juuriselleriä.

Jänistä riistakastikkeessa 

Kokeile jänistä myös kermaisessa riistakastikkeessa, joka pehmentää jäniksen makua juuri sopivasti. Herkullinen kastike keitetään lihan haudutusliemestä, johon lisätään kerman lisäksi yrttejä ja metsäsieniä. Täydellinen syysruoka kaipaa kaverikseen vain keitettyjä perunoita ja mustaherukkahyytelöä. 

Jänistä riistakastikkeessa

Appelsiini-rosmariiniankkaa

Appelsiini-rosmariiniankkaa

Sitrushedelmät sopivat täydellisesti ankan kylkeen, ja etenkin appelsiini on klassinen makupari miedolle ankanlihalle. Tässä reseptissä ankka valellaan kauniin kiillon antavalla appelsiinisiirapilla, jossa maistuvat metsäinen rosmariini ja valkosipuli. Siirappi valmistuu helposti appelsiinitäysmehua karamellisoimalla.

Ankanrintaa ja kasviksia misokastikkeessa

Ankan pariksi sopivat erinomaisesti myös Aasiasta inspiraationsa saaneet maut. Paista ankannahka rapeaksi pannulla ja kypsennä loppuun omenamehukylvyn höyryissä. Tarjoile lisukkeena misotahnalla maustettuja, japanilaistyyppisiä kasviksia. 

Ankanrintaa misokastikkeessa

Poronkäristys ja ruskistettu pottuvoi

Poronkäristys ja ruskistettu pottuvoi

Poronkäristys on pororuoista taatusti tunnetuin. Se valmistuu hitaasti haudutellen. Lisämakua poronkäristykseen antaa tölkillinen tummaa olutta. Pottuvoi eli Lapin puikulaperunoista valmistettu täyteläinen perunamuusi on poronkäristyksen perinteinen pari, josta saa himpun verran parempaa ruskistamalla voin ennen perunasurvokseen lisäämistä.

Poropizza

Suomalaisen ja italialaisen keittiön yhtymäkohdasta löytyy molempia ruokakulttuureita ylistävä poropizza. Pizzapohjaa mehevöittävä juurespyree ja punaisena hehkuvat puolukat tuovat suolaisen poron rinnalle mukavaa makeutta ja juuri sopivasti kirpeyttä. 

Poropizza

Makupareja riistalle

Eri lajien metsästyskaudet alkavat asteittain syyskuusta alkaen ja jatkuvat pitkälle syksyyn. Riistaruokien kylkeen sopivatkin siksi erityisen hyvin syksyiset ja metsäiset suomalaiset maut, kuten puolukka, karpalo ja katajanmarja. Yrteistä etenkin vahvanmakuinen rosmariini on mainio kaveri riistalle.  

Riista rakastaa myös maanläheisiä juureksia. Kokeile perunamuusin sijaan tai lisänä esimerkiksi maa-artisokkasosetta, tai tarjoile riistaruokia paahdettujen porkkanoiden ja palsternakkojen kera.


Search