Kinuskinen clafoutis eli uunivanukas

Kinuskinen clafoutis eli uunivanukas
Tehnyt IlonaValio KoekeittiöValio KoekeittiöstäTehnyt Ilona Valio Koekeittiöstä

Kinuskinen clafoutis eli uunivanukas

Kinuskinen clafoutis eli uunivanukas

Clafoutis on alkujaan ranskalainen jälkiruoka, jota voisi kuvailla pannukakun ja makean vanukkaan välimuodoksi. Perinteisesti clafoutikseen lisätään marjoja, mutta tässä jälkiruoassa pilkistelee herkullisia kinuskisattumia. Kauden marjat pääsevät mukaan lautaselle jälkiruoan lisukkeena.

Valmistusaika

Työaika
15 min
uunissa
30 min
Yhteensä
45 min

Vaikeustaso

Aloitteleva leipoja
00 arvostelua

Ainekset6 annosta

6 annosta
2 ½ rkl
perunajauhoja
1 ½ dl
1 dl
3
kananmunaa
1 rkl
vaniljasokeria
½ - 1 prk (à 200 g)
tuoretta rosmariinia

Lisäksi

kauden marjoja

Ohje

  1. Mittaa perunajauhot ja noin puolet kermasta kulhoon. Sekoita, kunnes seos on tasaista. Lisää loppu kerma ja vatkaa käsivatkaimella tai vispilällä hetki, n. min.
  2. Lisää jogurtti, munat ja vaniljasokeri. Sekoita tasaiseksi ja kaada vuokaan ø 23 - 24 cm.
  3. Ota teelusikalla nokareita kinuskikreemistä ja tiputtele kauttaaltaan vuokaan. Ripottele pinnalle rosmariinilehtiä.
  4. Paista 175 asteessa uunin keskiosassa 30 min eli vanukas on hieman ruskistunut ja hyytynyt myös keskeltä.
  5. Tarjoa jälkiruokana hiukan jäähtyneenä tai kylmänä tuoreiden marjojen kanssa.

Reseptin ravintosisältö / 100g

Energia
194 kcal
Proteiini
4 g
Hiilihydraatit
15 g
Rasva
13 g
Tyydyttynyt rasva
7 g
Ravintokuitu
0 g
Suola
0,3 g

Tiedot ovat suuntaa antavia.

Kysyttävää reseptistä?

Voit lähettää palautetta ja kysymyksiä <a>Valio kuluttajapalvelun</a> kautta.

Etkö löytänyt sopivaa?

Hae parhaat reseptit onnistuvaan kotikokkaukseen kattavasta reseptihausta. Löydä reseptit erilaisiin ruokavalioihin, ajankohtaisiin sesonkeihin, satokauden raaka-aineisiin, ruoanlaittoon ja leivontaan.