Maukas hauki

Hauki on mitä herkullisin kala, jonka voi valmistaa ruoaksi kokonaisena, fileinä, murekkeena tai pyöryköinä. Vähärasvaisen hauen pariksi sopivat klassikot: voi, kerma, sipuli ja sitruuna.

Hauki on valkolihainen ja vähärasvainen, miedon makuinen kala, joka on yleinen sisävesissä ja rannikkoseuduilla. Hauki on peto, joka syö pieniä kaloja. Ruokakalaksi valitaan pienehköjä, alle 5-kiloisia yksilöitä.

Hauki on talvikauden kala: paras pyyntiaika kestää lokakuulta toukokuulle. Toisin kuin kala yleensä, haukifilee ei maistu sitä paremmalta, mitä pikemmin se on pyynnin jälkeen pannulla. Sen sijaan samantien paistettu haukifilee voi olla tiivis ja kuminen. Fileoinnin jälkeen haukifileiden kannattaa antaa levätä päivä tai pari ennen valmistusta. Säilytä kala aina kylmässä, alle +3 asteessa.

Hauen syömiselle on joitakin rajoitussuosituksia, sillä varsinkin isoissa sisävesien haukikaloissa saattaa olla tavallista suurempi määrä elohopeaa. Raskaana oleville haukea ei suositella. Hedelmällisessä iässä olevien sekä lasten ja nuorten tulisi syödä haukea korkeintaan kerran pari kuussa. Muille hauki on oivallista ruokaa useamminkin.

Hauen käsittely

Hauki on melko ruotoinen kala. Moni jauhaa hauen ruotoineen, jolloin se sopii mureke-, pihvi- tai pyörykkätaikinaan. Lisäksi hauen voi hyvin paistaa fileinä pannulla tai uunissa, tai pyöräyttää kasvisten kanssa kalakeitoksi.

Poistamalla hauesta kylkiruodot eli niin sanotut y-ruodot, saat haukifileestä lähes ruodottoman. Katso alta video hauen fileoimisesta ja y-ruotojen poistamisesta. Voit myös pyytää kalatiskillä, että ruodot poistetaan valmiiksi.

  • Hauen fileointi

Jos hauen aikoo esimerkiksi graavata tai tarjota muuten raakana, se tulee loisriskin vuoksi ensin pakastaa vähintään vuorokaudeksi –20 asteeseen.

Hauesta on moneen ruokaan

Haukikeittoa, haukipullia, uunihaukea... Hauki on monikäyttöinen kala, eikä se hajoa helposti keitossa tai pihveissä. Herkullinen hauki maistuu millä tahansa tavalla valmistettuna: grillissä, uunissa tai pannulla. Lisäksi haukea voi savustaa.

Vähärasvaisen hauen seuraksi sopivat esimerkiksi täyteläisyyttä tuovat voi, ranskankerma ja kerma. Tuoreet yrtit ja sipuli tuovat helposti lisämakua. Haukifile kannattaa kypsentää miedolla lämmöllä, jotta hauen rakenne pysyy hyvänä. Jos paistat hauen pyöryköiksi tai pihveiksi, lisää reilusti mausteita, kuten yrttejä, sitruunaa ja valkosipulia.

Keitä haukikeitto tai -pata

Jos hauki on tarttunut mukaan kalareissulta tai kalatiskiltä, sen saa helposti keittokelpoiseksi keittämällä peratun kalan ja irrottamalla ruodot kypsästä lihasta. Samalla saat keitolle aidon kalaliemen.

Pannulla nopeasti paistetut haukifileet paistuvat ihanan meheviksi uunissa kerman ja sipuleiden kera. Kermainen haukipata yhdistää kaksi varsinkin kesäkauden rakastetuinta raaka-ainetta: perunat ja kalan.

Paista hauki pihveiksi

Löytyykö sinulta kotoa monitoimikone tai lihamylly? Siinä tapauksessa ruodoista ei ole huolta, sillä ne voi jauhaa hauen mukana pyöryköihin tai pihveihin. Jauha haukifileet munien ja korppujauhojen tai ruokakerman kanssa tasaiseksi massaksi, mausta ja paista. Haukipullat ja murekevartaat maistuvat esimerkiksi uunikasvisten kera, ja kastikkeeksi sopii helppo Koskenlaskija Ruoka & Dippi.

Tee hauenperkeistä kalaliemi

Jos kokkaat kotona kokonaisesta hauesta, voit hyödyntää myös perkeet ja tehdä oman kalaliemen. Laita huuhdellut kalanperkeet kattilaan, peitä vedellä ja mausta pilkotulla sipulilla, laakerinlehdillä, pippurilla ja suolalla. Anna kiehua miedolla lämmöllä 1–1,5 tuntia, kuori pinnalle muodostunut vaahto. Siivilöi liemi ja käytä heti tai säilytä pakastimessa.

Raaka-aine
Arvostettu kuha
Raaka-aine
Kansalliskala ahven
Raaka-aine
Monipuolinen lohi