Suklaamuffinssit

Suklaamuffinssit

1 h 45 min
keskitaso
347 kcal / 100g
17
13

Täydellinen muffinssi on mehevä ja kuohkea. Tuhdin suklaisen maun lisäksi näiden muffinien sisällä on ihania suklaasattumia. Muffinssit voi tarjota sellaisenaan tai viimeistellä herkullisella suklaakuorrutuksella.

Ainekset

12 muffinia
2 dl
sokeria
2
kananmunaa
1 dl
2 dl
3 dl
vehnäjauhoja
1 dl
kaakaojauhetta
1 tl
leivinjauhetta
1 tl
ruokasoodaa
½ tl
suolaa
1 rkl
pikakahvijauhetta
100 g
taloussuklaata

Kuorrutus

1 dl
200 g
taloussuklaata
1 rasia (200 g)

Ohje

  1. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää Oivariini ja maito.
  2. Yhdistä kuivat aineet ja lisää siivilän läpi kulhoon. Nostele taikina tasaiseksi. Rouhi suklaa karkeasti. Sekoita taikinan joukkoon.
  3. Lusikoi taikina muffinssivuokiin tai voideltuun muffinssipeltiin. Paista uunin keskiosassa 200 asteessa 20 min.
  4. Valmista halutessasi kuorrutus: Kiehauta kerma kattilassa. Lisää suklaa paloiteltuna ja sekoittele, kunnes suklaa on sulanut. Anna jäähtyä hiukan. Kaada seos tuorejuuston joukkoon samalla vatkaten. Pursota tai lusikoi kuorrutus jäähtyneiden muffinssien pinnalle.

Reseptin ravintosisältö / 100g

Energia
347 kcal
Proteiini
5 g
Hiilihydraatit
37 g
Rasva
19 g
Suola
0,5 g
Ravintokuitu
2 g
Kalsium
74 mg
D-vitamiini
2 µg

Ravintosisältö / 100g. Tiedot ovat suuntaa antavia.

Kommentit (13)

ValioAnna Koekeittiöltä6.4.2018 kello 13:55
Hei, voin ei ole pakko olla juokseva Oivariini, tässä ohjeessa voi käyttää myös voita. Mielestäni juokseva Oivariini soveltuu monin leivonnaisiin voita paremmin käytännöllisyyden ja jopa lopputuloksen huomioon ottaen, joten silloin pyrin sitä myös ohjeessa suosittelemaan. Mikäli haluat käyttää voita, vastaa 100 g voita 1 dl:aa juoksevaa Oivariinia.
Nimetön5.4.2018 kello 13:55
Miks voin on pakko aina olla ohjeissa tuo juokseva oivariini? Eikö g ilmoitettu olisi tavallisimmin käytössä...
ValioAnna Koekeittiöltä29.3.2018 kello 13:07
Hei, kiitos kommenteista! Tein vielä muffinssit uudemman kerran. Kaakaojauhemäärä saattaa tuntua suurelta, mutta se on ohjeessa oikein ja meidän useiden arvioissa muffinssit eivät maistu liian kaakaoisilta vaan sopivilta, toki tämä voi olla makuasia ja määrää voi halutessaan hiukan pudottaa. Kokeilin reseptiä hiukan pienemmällä jauhomäärällä ja muffinssit onnistuivat niinkin, joten muutin ohjetta jauhomäärän osalta.