Vappuhalko

Vappuhalko
Tehnyt JaanaValio KoekeittiöValio KoekeittiöstäTehnyt Jaana Valio Koekeittiöstä

Vappuhalko

Makea halko on jo tuttu leivonnainen joulusta. Nyt kevään juhla vappu saa omansa. Vappuhalko on kääretorttu, jonka välissä maistuu raikas sitruuna ja Limoncello likööri. Pinnalla kirpeitä karamellinauhoja serpentiinin tyyliin.

Valmistusaika

Työaika
15 min
tekeytyminen
1 h
uunissa
6 min
Yhteensä
1 h 21 min

Vaikeustaso

Aloitteleva leipoja
11 arvostelu

Ainekset12 annosta

12 annosta

Kääretorttupohja

4
kananmunaa
1 ½ dl
sokeria
1 ½ dl
perunajauhoja
1 tl
leivinjauhetta
1 tl
vaniljasokeria
1 tl
unikonsiemeniä

Kostutukseen

½ dl
limoncello

tai dlValio 3 hedelmän mehua

Täyte ja kuorrutus

1 prk
2 prk ( à 200 g)
strösseleitä tai kirpeitä karamellinauhoja

Ohje

  1. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet. Lisää seos vaahtoon kevyesti käännellen.
  2. Levitä taikina leivinpaperille uunipellille. Paista 225 asteessa n. 6 min. Kumoa torttupohja sokerilla sirotetulle leivinpaperille. Irrota paistopaperi ja anna torttupohjan jäähtyä.
  3. Kostuta jäähtynyt torttulevy.
  4. Vaahdota kerma ja rahka yhdessä vaahdoksi. Levitä puolet vaahdosta torttulevylle. Rullaa kääretortuksi. Levitä loppu vaahdosta pinnalle rennosti. Anna tekeytyä hetki kylmässä.
  5. Koristele kirpeillä karamellinauhoilla ennen tarjoilua.

Reseptin ravintosisältö / 100g

Energia
229 kcal
Proteiini
5 g
Hiilihydraatit
26 g
Rasva
11 g
Tyydyttynyt rasva
6 g
Ravintokuitu
0 g
Suola
0,2 g

Tiedot ovat suuntaa antavia.

Kysyttävää reseptistä?

Voit lähettää palautetta ja kysymyksiä <a>Valio kuluttajapalvelun</a> kautta.

Etkö löytänyt sopivaa?

Hae parhaat reseptit onnistuvaan kotikokkaukseen kattavasta reseptihausta. Löydä reseptit erilaisiin ruokavalioihin, ajankohtaisiin sesonkeihin, satokauden raaka-aineisiin, ruoanlaittoon ja leivontaan.