Leivonta on parhaimmillaan hauskaa, luovaa ja jännittävää puuhaa, myös lapsille. Parhaiten lapsi oppii, kun pääsee itse kokeilemaan.
Lapsi innostuu leivonnasta, kun hänet ottaa jo taaperona keittiöön maistamaan, sekoittamaan taikinaa tai ihmettelemään jauhojen pöllyämistä. Mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän häntä voi opastaa leivonnan saloihin. Kun saa itse sekoittaa, mitata, kaulita ja vatkata, leivonnan lainalaisuudet tulevat tutuksi. Samalla oppii muita tärkeitä taitoja, kuten tilavuusmittoja ja laskemista.
Vanhempi voi olla tarvittaessa lapsen apuna, mutta kun taidot karttuvat, myös rohkeus tehdä itse kasvaa. Leipomiseen voi sopia yhteiset säännöt siitä, saako lapsi leipoa itsenäisesti ilman vanhempaa, sekä mitä aineksia ja välineitä kotikeittiössä saa käyttää.
Kun lapsella on osaamista ja lupa kokeilla itse, pieni leipuri saattaa yllättää vanhemman itse leivotulla yllätyskakulla. Mikä olisi parempi äitien- tai isänpäivän yllätys kuin muffinssit tai pellillinen mokkapaloja.
Jos lapsi on innostunut kokeilemaan leipomista itsekseen, helpointa on aloittaa vaikka pannu- tai peltikakuista, muffineista ja kekseistä.
Lopputuloksesta ei kannata ottaa paineita. Kuorrutteen ei tarvitse olla viimeisen päälle sileää tai sämpylöiden symmetrisiä. Aina lopputulos ei ole kaunein, mutta tärkeintä onkin pitää hauskaa ja oppia uutta.
Kun lapsen päästää vispilän varteen, tuloksena saattaa olla myös vähän sotkua. Tiskit saa kuitenkin tiskattua ja jauhot lakaistua lattialta, ja samalla on hyvä opettaa lapselle siivouksen taitoja. Voitte sopia, että leivonnan jälkeen tiskit laitetaan tiskikoneeseen, raaka-aineet takaisin paikoilleen ja työpöytä pyyhitään.
Kotona opitut leivontataidot kantavat pitkälle tulevaan. Usein lapsena tutuksi tulleet leivontareseptit ovatkin niitä kaikista rakkaimpia.
Aamiaista ja välipalaa tarvitaan joka päivä, ja leipomukset tuovat niihin hauskaa vaihtelua. Aamupalamuffinit, teeleivät ja helpot piirakat onnistuvat hyvin lapsiltakin. Helpointa on valita esimerkiksi suolaisen piirakan reseptiksi sellainen, joka ei vaadi raaka-aineiden esikypsennystä pannulla.
Kukapa ei innostuisi karkkikoristeista, nonparelleista ja kuorrutteista. Koristelu on monen lapsen lempipuuhaa leivonnassa, joten kannattaa valita reseptejä, joiden koristelussa pääsee käyttämään luovuutta. Kun leivotte yhdessä, lapsen vastuulle voi antaa koristelun suunnittelun ja toteutuksen.