Maitojäätelö

Maitojäätelö
Tehnyt IlonaValio KoekeittiöValio KoekeittiöstäTehnyt Ilona Valio Koekeittiöstä

Maitojäätelö

Maitojäätelö

Vaniljajäätelön voi valmistaa kevyemmin maitopohjaisena. Maitojäätelölle maun antaa viettelevä vanilja.

Valmistusaika

Työaika
20 min
pakastimessa
4 h
Yhteensä
4 h 20 min

Vaikeustaso

Ruoanlaiton harrastaja
22 arvostelua

Ainekset4 annosta

4 annosta

Maitojäätelö I

4 dl
½
vaniljatankoa
2
keltuaista
½ dl
glukoosisiirappia
½ dl
sokeria
ripaus
suolaa
1 prk (2,5 dl)

Ohje

  1. Ohje on tehty käyttämällä Valio Kiehu™ maitojuomaa, joka ei pala helposti pohjaan. Siksi ruoanlaitto on sillä vaivattomampaa.
  2. Mittaa maitojuoma teräskattilaan. Halkaise vaniljatanko, rapsuta siemenet joukkoon. Lisää myös halkaistun tangon palat.
  3. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä 5 min.
  4. Nosta kattila sivuun ja anna jäähtyä n. 10 min. Sekoita välillä kuorettumisen estämiseksi.
  5. Poista vaniljatangon palat. Sekoita keltuaiset, glukoosisiirappi, sokeri ja hyppysellinen suolaa kulhossa. Lisää seos samalla sekoittaen vaniljamaitoon, sekoita tasaiseksi.
  6. Kuumenna kiehumispisteeseen samalla hämmentäen. Anna seoksen jäähtyä esm. vesihauteessa - sekoita muutamia kertoja.
  7. Vatkaa vaahtoutuva vaniljakastike jämäkäksi vaahdoksi. Yhdistä vaahto maitokastikkeeseen. Vatkaa sen verran, että seos on tasaista.
  8. Kaada seos pakastuksen kestävään rasiaan tai esim. leivin- tai voipaperilla vuorattuun leipävuokaan. Voit myös valmistaa jäätelön jäätelökoneessa, jolloin lopputulos astetta kuohkeampi: käytä konetta 20 min, ja siirrä jäätelömassa pakastuksen kestävään astiaan.
  9. Laita maitojäätelö pakastimeen 4 h:ksi tai pidempään. Jäätelökoneella tehtyyn jäätelöön riittää pakastusajaksi n. 2 h.
Vinkki

Vinkki

Koristele jäätelö syötävillä kukilla, kuten rautayrtillä, ruiskaunokilla tai sarviorvokilla.

Reseptin ravintosisältö / 100g

Energia
120 kcal
Proteiini
4 g
Hiilihydraatit
13 g
Rasva
6 g
Tyydyttynyt rasva
4 g
Ravintokuitu
0 g
Suola
0,2 g

Tiedot ovat suuntaa antavia.

Kysyttävää reseptistä?

Voit lähettää palautetta ja kysymyksiä <a>Valio kuluttajapalvelun</a> kautta.

Etkö löytänyt sopivaa?

Hae parhaat reseptit onnistuvaan kotikokkaukseen kattavasta reseptihausta. Löydä reseptit erilaisiin ruokavalioihin, ajankohtaisiin sesonkeihin, satokauden raaka-aineisiin, ruoanlaittoon ja leivontaan.