
Pikkujouluillallinen
Kokkaa pikkujouluna illallinen, joka yhdistelee tuttuja makuja kutkuttaviin uusiin tuttavuuksiin.
Alkuun
Mielikuvituksellisesti maustetut briossit ovat vakiinnuttaneet paikkansa ravintoloiden ruokalistoilla. Pehmoinen briossi on yllättävän helppo tehdä myös kotona. Tässä versiossa leipä saa päälleen fenkolia ja anista sisältävän mausteseoksen, joka ripotellaan paiston puolivälissä kinuskikreemikiilteen päälle. Lopputuloksena on koukuttavan hyvä yhdistelmä suolaista ja makeaa. Briossin kanssa maistuvat sesongin hedelmillä ryyditetty salaatti sekä siikacrudo. Siika raakakypsennetään sitrusmehun avulla ja maustetaan salottisipulilla, jalapenolla ja oliiviöljyllä. Ihanan raikas verigreippi viimeistelee annoksen.
Pääruoaksi
Juuriselleri on monipuolinen juures, josta saa valmistettua helposti myös juhlavampaa syötävää. Joulumenussa selleri muuntuu kermaiseksi risotoksi, jota säestää aromaattinen tuore timjami. Risoton syvä maku syntyy paahtamalla selleriä ensin uunissa, minkä jälkeen se soseutetaan silkkiseksi. Osa paahdetusta selleristä jätetään koristamaan risoton pintaa. Annos viimeistellään täyteläisellä mascarponella ja voimakkaan aromaattisella Hienoin Alppi Kreivi® juustolla.
Väliin
Juustotarjottimissa puhaltavat nyt uudet tuulet. Kokoa jokaiselle ruokailijalle oma annos herkuttelujuustoja ja hedelmiä kauniiseen tarjoiluastiaan, kuten laakeaan samppanjalasiin tai jäätelömaljaan. Viimeistele lusikoimalla päälle hilloa. Rypäleiden sijaan juustojen pariksi sopivat myös viipaloidut viikunat tai päärynät.
Jälkeen
Illallisen todellinen yllättäjä on jälkiruoaksi tarjoiltu glögin makuinen hyytelökakku. Trendikäs retrokakku viimeistellään kuohukermalla ja säilykekirsikoilla. Rubiininpunaisen kaunottaren hyydyttäminen ja kakun irrottaminen onnistuu helpoiten käyttämällä silikonista hyydykevuokaa. Kakun voi tehdä jääkaappiin odottelemaan jo edellisenä iltana ja koristella juuri ennen tarjoilua.






