
Etelä-Amerikka
Etelä-Amerikka tunnetaan toiselta nimeltään Latinalaiseksi Amerikaksi. Etelä-Amerikassa herkutellaan burritoilla, fajitaksilla sekä enchiladoilla. Ruoassa saa olla makua ja tulisuutta, kuten tiedämme chili con carne -ruoasta. Tuo vaihtelua arkiruokailuun valmistamalla meksikolaista papupataa tai texmex uunikalaa. Nachot kuuluvat etelä-amerikkalaiseen ruokakulttuuriin myös olennaisesti. Voit lisätä nachoja esimerkiksi salaatin tai jauhelihan joukkoon. Nachot maistuvat myös herkullisilta yksinkertaisesti dipattuina sulatettuun juustoon.
Kanafajita on etelä-amerikkalainen tai tarkemmin meksikolainen mausteista täytettä sisältävä tortillalettu. Kanafajitat maistuvat crème fraîchen ja guacamolen kanssa. Guacamolen voit myös tehdä helposti itse. Guacamolen valmistusta varten tarvitset kypsän avokadon lisäksi vain kermaviiliä, sipulia, valkosipulia, limettiä, tomaattia ja mausteita. Quesadilla on puolestaan etelä-amerikkalainen maistuva pikkuruoka, jonka täytteitä voi helposti varioida makunsa mukaan. Yksi maistuva täyte quesadillaan syntyy tonnikalasta. Juusto on kuitenkin quesadillan ydin, sillä se antaa mehevyyttä ja pitää täytteen siististi tortillojen välissä.
Katso kaikki herkulliset etelä-amerikkalaiset mausteiset reseptit!
48 reseptiä

Texmex jauhelihakastike

Vegaaniset texmex-uunimunakoisot

Chimichurririsotto

Nachopannu

Paahdetut kukkakaalitacot ja chimichurrijogurtti

Kanaquesadilla uunissa

Kurpitsaleipä eli pumpkin bread

Mifu pannunachot

Mifu tostadas

Texmex uunisalaatti

Mifu meksikonpata

Kukkakaaliwingsit

Kvinoa-bataattipannu

Mifu jauhistacot

Mifu hodari

Burritokulho

Kanafajitat

Avokado-salaattileipä

Jauhelihaburritot

Bataatti-broileripannu

Texmex uunikala

Chilijuustokeitto

Chilisuklaadippi

Chilisuklaakakku
Etkö löydä tältä sivulta sopivaa reseptiä?