Sähköuunin lämmitys vie paljon energiaa, ja monet perinteiset jouluruoat kypsyvät uunissa pitkään. Sähkön korkeampi hinta saakin suunnitelmallisemmaksi keittiössä. Poimi vinkit uunioptimoituun joulumenuun ja valmista perinteiset jouluruoat sähköä säästäen!
Vältä ruuhka-aikoja
Pörssisähkön hinta muodostuu kysynnän ja tarjonnan mukaan. Sähkön hinnassa onkin mahdollista säästää paistamalla ruokia ja leivonnaisia epätyypillisiin aikoihin, jolloin sähkönkulutus on yleisesti pienempää ja pörssisähkö halvempaa.
Normaalioloissa suomalaiset käyttävät sähköä eniten aamulla ja alkuillasta. Vältä siis näitä ruuhka-aikoja ja paista keskellä päivää, myöhään illalla tai yön yli.
Joulun aikaan sähkönkulutus painottuu erityisesti jouluaattoon ja aatonaattoon. Monen jouluperinteisiin kuuluva joulusauna näkyy kotitalouksien sähkönkulutuksessa.
Joulupäivänä ja tapaninpäivänä sähkönkulutus yleensä palautuu takaisin normaalin viikonlopun tasolle.
Paista kerralla enemmän
Kun lämmität uunin, kannattaa paistaa kerralla enemmän, sillä uunin kuumentaminen vie enemmän energiaa kuin sen lämpimänä pitäminen. Tämä vaatii hieman suunnitelmallisuutta mutta palkitsee niin ajan kuin säästyneen sähkön muodossa.
Aloita paistaminen kuumimman lämpötilan vaativista ruoista tai leivonnaisista kuten pipareista tai pullista. Laatikoille riittää matalampi lämpö.
Joululaatikot energiaa säästäen
Jos on mahdollisuus käyttää leivinuunia, se sopii laatikoiden paistoon erinomaisesti. Useimmissa kotitalouksessa sellaista ei kuitenkaan ole, jolloin parhaaseen lopputulokseen päästään hyödyntämällä uunin esilämmitys ja jälkilämpö.
Jos lämmität uunin joululaatikoita varten, ne eivät kärsi siitä, että laitat ne uuniin jo sen lämmetessä. Ruoka lämpiää samalla kuin uunikin, jolloin paistoaika lyhenee. Monet joululaatikot voi myös hyvin jättää kypsymään uunin jälkilämpöön alkupaiston jälkeen. Jos joululaatikon paistoaika olisi esimerkiksi tunti, voi uunin sammuttaa 45 minuutin kohdalla. Säästöä syntyy, kun uuni on vähemmän aikaa päällä.
Valitse paistoastiat mahdollisuuksien mukaan niin, että uuniin mahtuu useampi vuoka vierekkäin. Jos käytössäsi on kiertoilmauuni, voi laatikoita kypsentää kahdessa tasossa yhtä aikaa. Valion ohjeissa paistolämpötilat on ilmoitettu aina tasalämmölle eli ylä-alalämmölle, ellei muuta ole mainittu. Muista säätää kiertoilmatoimintoa käyttäessäsi uunin lämpötila ohjetta 20–25 astetta pienemmälle.
Voit myös esivalmistella joululaatikot jääkaappiin päivää-paria ennen paistovalmiiksi niin, että paistat ne vain kerran, juuri ennen tarjoilua.
Sähköpihit joululeivonnaiset
Kaikkein vähiten sähköä kuluu tietenkin sellaisiin herkkuihin, joita ei laiteta uuniin lainkaan. Sellaisia ovat esimerkiksi hyydytetyt juustokakut ja jäädykkeet.
Paistettavien leivonnaisten kanssa on syytä noudattaa paisto-ohjetta ja ohjeen mukaista paistolämpötilaa. Leipoessa ei siis voi hyödyntää uunin lämpenemiseen kuluvaa aikaa tai jälkilämpöä.
Jos leivonnaiset laittaa uuniin ennen oikeaa lämpötilaa, voi esimerkiksi taikinan rasva sulaa ja erottua taikinasta ennen aikojaan. Kohotusaineet eivät myöskään toimi toivotulla tavalla. Etenkin leivinjauhetta ja hiivaa sisältävät taikinat vaativat lämpöä, johon ei pelkkä jälkilämpö riitä.
Leivonnaisten leipomisen jälkeen jälkilämmön voi hyödyntää esimerkiksi marenkien tai omenalastujen kuivatukseen. Sitrusviipaleitakin voi kuivattaa jälkilämmössä, mutta ne vaativat alkuun hieman enemmän lämpöä nesteen haihtumiseksi.
Kinkun ja kalkkunan paistaminen
Perinteiseen joulupöytään kuuluu yleensä kinkku tai kalkkuna. Kumpikin vaatii pitkän kypsytyksen, eikä niiden kanssa samaan aikaan uuniin oikein mahdu muuta. Oli kyseessä sitten kumpi tahansa, paistoaika on pitkä, minkä vuoksi kinkku ja kalkkuna paistetaankin yleensä etukäteen.
Jos et keksi muuta käyttöä uunin jälkilämmölle, avaa paistamisen päätteeksi uuninluukku ja päästä lämpö lämmittämään huoneilmaa.
Voit myös miettiä, paistaisitko naapurin kanssa kinkun puoliksi tai ostaisitko tänä vuonna valmiiksi paistettua kinkkua.
ValmistustapaKoekeittiön vinkit energiatehokkaaseen uunin käyttöön

Anna
Valio Koekeittiö
Reseptejä työkseen kehittelevä Anna ammentaa ideansa ajankohtaisista ruokailmiöistä.
Sähkönkäyttöä kannattaa miettiä muutenkin kuin vain korkean sähkön hinnan aikana. Energiatehokkuus keittiössä ja nuukailu sähkön suhteen on kestävä valinta muutenkin, arjen teko ympäristön hyväksi. Ota siis nämä niksit käyttöön kaikessa kokkailussa!