Joulunodotusta ja piparintuoksua – tee pipareista ihana joulukylä

Piparkakkutalon rakentaminen johdattelee joulun tunnelmaan. Tämä piparkakkutalo syntyy helpoilla ja yksinkertaisilla kaavoilla. Kokeile ja onnistu!

Onko piparkakkutalon rakentamista parempaa joulutekemistä? Tässä ohjeet, kuinka rakennat jouluiseen piparkakkumaisemaan sopivan joulukylän. Tunnelman tuojana talon pihalla toimii pieni talli, jonka täyttää söpöt pipariset eläinhahmot.

Joulukylä on helppo tehdä, kun vähän keskittyy

Piparkakkutalon sekä tallin kaavat ovat yksinkertaiset ja helpot leikata taikinasta. Leikkaa silti palat huolellisesti, jotta reunoista tulee mahdollisimman suorat jo paistettaessa. Reunojen viimeistely hoituu veitsellä leikaten.

Koristeluun ja osien kiinnittämiseen käytetään itse tehtyä pikeerimassaa, joka on hieman nopeammin kuivuvaa ja napakampaa kuin kaupan sokerikuorrutus. Koristelu on helppoa, kun sen tekee ennen osien liimaamista.

Koristelua hauskoilla yksityiskohdilla

Piparkakkutalon koristelu on hauskaa puuhaa. Jos ennen piparkakkutalot koristeltiin vain karkeilla ja sokerikuorrutteella, niin nyt käytössä on jo laajempi koristekavalkadi. Esimerkiksi joulukylän ihana risuaita sekä tallin ”pahnat” syntyvät suolatikuista ja talon kaunis paanukatto suklaanapeista. Tontun lumeen jättämät jalanjäljet on tehty tomusokeriin siveltimellä tupsutellen.

Joulukylän rakentamiseen tarvitset:

  • piparkakkutalotaikinaa (valmista taikinaa kaksinkertainen annos)
  • joulukylän kaavat
  • piparkakkumuotteja, esimerkiksi erilaisia eläimiä ja kuusia
  • pikeeriä
  • koristekarkkeja ja nonparelleja
  • suklaanappeja
  • suolatikkuja
  • lahjapaketit rekeen
  • tomusokeria

Ohjeet joulukylän rakentamiseen

  1. Valmista piparkakkutalon taikina. Taikinan voi valmistaa jo hyvissä ajoin muutamaa päivää ennen rakentelua jääkaappiin. Joulukylää varten piparkakkutalotaikinaa tulee tehdä kaksinkertainen annos.
  1. Tulosta joulukylän kaavat ja leikkaa ne irti paperista.
  2. Kauli taikina jauhotetulla alustalla noin 3 mm paksuiseksi.
  3. Asettele kaavat taikinan päälle ja leikkaa palat irti veitsellä tai taikinapyörällä.
  4. Asettele palat leivinpaperin päälle pellille, suuremmat seinät omalle pellille ja pienemmät toiselle pellille.
  5. Tee laavun seiniin ja talon oveen lautakuviota veitsellä varovasti painamalla.
  6. Riko tikkari murusiksi esimerkiksi lihanuijaa tai morttelia käyttäen ja aseta tikkarimuru talon ikkuna-aukkoon samaan pintaan piparitaikinan kanssa.
  1. Tee joulukylään mökin, laavun ja reen kaavaosien lisäksi vielä kuusia ja eläimiä piparimuoteilla.
  2. Paista pienempiä osia ja hahmoja 200 asteisessa uunissa noin 6-8 minuuttia ja suurempia seinäpaloja noin 10-12 minuuttia.
  3. Halutessasi voit viimeistellä suorat seinäpalat heti paiston jälkeen pitkällä veitsellä suoriksi painamalla.
  1. Kun olet paistanut kaikki osat, muotoile loput piparitaikinasta palloksi ja kauli taikinasta noin uunipellin kokoiseksi alusta joulukylälle. Paista joulukylän alusta.
  2. Hio raastimella hyvin jäähtyneiden osien pohjat tasaiseksi, jotta ne on helppo liimata alustaan. Hio lisäksi talon ja laavun seinät sisäänpäin vinosti jiiriin, jotta kiinnittäessä seinien saumat kiinnittyvät hyvin. Tee myös talon kattopalojen yläsaumaan vinosti sisäänpäin hiottu sauma, jotta katto kiinnittyy kauniisti ja vahvasti.

Koristelu ja kokoaminen

  1. Valmista pikeeri.
  • Pikeerimassan valmistus

    Kuinka pikeeri valmistetaan? Katso vaiheet videolta!

  1. Koristele piparkakkumökin seinäpalat piirtämällä tikkari-ikkunaan karmit ja ristikot sekä oven ympärille luminen koriste. Lisää koristekarkkeja pursotukseen.
  2. Tee sivuseiniin pikeerillä ikkunat ja ikkunoiden alle havukoristeet vihreillä koristekarkeilla.
  3. Koristele vielä seinäpalojen reunat pikeeripursotuksella ja tee oveen kranssi: lisää koristehelmiä ympyrän muotoon pursotettuun pikeeriin.
  4. Kokoa reki. Liimaa ensin pohjapalat toiseen sivuseinään ja liimaa sitten toinen sivuseinä paikalleen. Anna reen kuivua ennen koristelua.
  5. Piirrä pikeerillä kuusille, eläimille ja reelle reunaviivat ja anna reunapikeerin kuivua.
  • Pikeerimassalla koristelu

    Kauniit pikeerikoristelut viimeistelevät piparkakkutalon. Katso vinkit koristeluun videolta!

  1. Ohenna jäljellä olevaa pikeeriä vedellä: lisää noin 1 dl pikeeriä 1-2 tl vettä, jotta saat kauniisti tasoittuvaa pikeeriä.
  2. Täytä piparihahmoja yksi kerrallaan pursottamalla ohuempaa pikeeriä reunojen sisälle ja ravista varovasti pikeeripinta tasaiseksi. Lisää heti koristekarkkeja tai nonparelleja pikeeripintaan koristeeksi. Koristele kaikki hahmot ja anna kuivua.
  3. Kiinnitä mökki alustaan pursottamalla pikeeriä yksitellen seinäpalojen pohjaan ja sivuihin. Sivuseinät kiinnitetään vinosti ylhäältä ulospäin kallistaen. Käytä tarvittaessa esimerkiksi juomalasia seinien tukena kuivumisen ajan.
  4. Liimaa laavun seinät yksitellen pohjaan kiinni pursottamalla pikeeriä alareunaan ja sisäseinän saumoihin. Lisää pikeeripursotus seinien yläreunaan ja liimaa laavun katto paikoilleen.
  5. Levitä mökin kattopaloihin reilu kerros pikeeriä ja paina pinta täyteen lomittain aseteltuja suklaanappeja.
  6. Tee laavun ympärille kolme aitaa suolatikuista. Aseta kaksi suolatikkua sivuttain päällekkäin noin 2 cm etäisyydelle toisistaan. Tee suolatikuista n. 4 cm pätkiä pystylaudoiksi. Pursota vaakatikkuihin pikeeripisarat ja liimaa pystylaudat paikoilleen näihin kohtiin. Anna aitojen kuivua ennen kiinnitystä alustaan. Aita kiinnitetään alustaan pursottamalla pikeerinokareet pystylautojen pohjiin.
  7. Säästä suolatikkujen murut: saat niistä pahnat eläimille laavun pohjaan.
  8. Kun hahmot ovat kuivuneet, liimaa eläimet pikeerillä laavuun ja kuuset mökin ympärille.
  9. Liimaa mökin katto paikoilleen pursottamalla ensin pikeeriä talon seinien yläosiin ja kattopalojen pohjaan kiinnityskohtaan.
  1. Viimeistele joulukylä tomusokerilla. Piirrä siveltimellä tomusokeriin pienet askeleet johtamaan taloon. Valmista!

Vältä piparihävikki!

Joulun jälkeen monessa kodissa pohditaan samaa kysymystä: mitä tehdä piparkakkutalolle joulun jälkeen? Jos piparit eivät uppoa enää sellaisenaan, sopivat ne moneen muuhunkin: maustamaan pehmeää moussea, piilotettavaksi piparimutakakkuun sekä viimeistelemään AURA uunipäärynät.

Helppoa piparihyggeilyä yhdessä lasten kanssa
Upean piparkakkutalon esikuva löytyy Korvatunturilta
Joulu maistuu piparilta
Tämä verkkopalvelu käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen, tilastoimiseen sekä mainosten näyttämiseen.Lisätietoja ›