Valio Viola® - tuorejuusto taipuu moneksi

Suolaista, makeaa, maustamatonta ja mahtavia makuja, Valio Viola® tuorejuustot ovat helppo ja maukas tapa tuoda erilaisia juustoisia ulottuvuuksia ruoanlaittoon ja leivontaan. Ne sopivat myös loistavasti käytettäväksi sellaisenaan antamaan täyteläistä makua leivälle ja kekseille. Uudistunut Valio Viola® on entistä herkullisempi ja samettisempi.

Kaikki laajan makuvalikoiman tarjoavat Valio Viola® tuorejuustot ovat säilöntäaineettomia ja laktoosittomia. Uudistuneiden tuotteiden rakenne on entistä pehmeämpi ja helpommin levittyvä. Herkullisemman maun ansiosta myös vanhat Valio Viola® suosikkireseptisi maistuvat entistä paremmilta.

Valio Viola® makeat tuorejuustot: suklaa, mustaherukka, appelsiini, mango ja sitruuna

Makeat Valio Viola® tuorejuustot ovat monikäyttöisiä, suomalaiseen makuun suunniteltuja tuotteita. Niiden pehmeä koostumus sopii sekoitettavaksi erilaisiin massoihin ja tuorejuustot sopivat myös sellaisenaan maustamaan juustokakkuja sekä muita herkkuja. Kokeile uutta Valio Viola® suklaata vaikkapa amerikkalaisissa suklaapannukakuissa tai Valio Viola® mustaherukkaa jäädytetyssä mustaherukka-vaniljajuustokakussa. Valio Viola® mango ja sitruuna tuorejuustoissa oleva aito sitruunan kuori ja mangon palat tuovat puolestaan raikasta makua ruokiin ja leivonnaisiin. Eikä makea tuorejuusto rajoita reseptejä pelkkiin jälkiruokiin tai leivonnaisiin: yhdistämällä esimerkiksi suolaiseen piiraaseen makeaa tuorejuustoa syntyy yllättävä ja herkullinen lopputulos. Kokeile vaikkapa mango-kalkkunakakkua tai aseta tarjolle perunaruutuja. Niissä mangon ja sitruunan maku istuu oivallisesti suolaisen rinnalle. Toki tuorejuustolla saa ja sopii ilotella myös makeissa leivonnaisissa: ihanat ja trendikkäät mangokakkutikkarit tai sitruunaiset crispyleivokset sopivat niin aikuiseen makuun kuin lastenjuhlaankin!

"Tuorejuustot ovat helppo tapa maustaa ja luoda ruokiin ja leivonnaisiin mukava juustoinen makumaailma."

Suolaisia makuja laidasta laitaan

Halusitpa sitten metsäsientä, aurinkokuivattua tomaattia, valkosipulia, piparjuurta tai vaikkapa chiliä, Valio Viola® tuorejuustoista löydät haluamasi vaihtoehdon. Tuorejuustot ovat helppo tapa maustaa ja luoda ruokiin ja leivonnaisiin mukava juustoinen makumaailma. Yli kymmenessä maussa on mistä valita!

Lämpimiin ruokiin ja kastikkeisiin tuorejuusto tuo helposti haluttua makua ja sakeutta. Maista broiler-sienipastaa tai tulista chorizokeittoa ja kokeile vaahdotettua yrtti-salaattijuustolevitettä lihan, kalan tai kasvisten kanssa. Leivonnassa Valio Viola® tuorejuustoja voi hyödyntää yhtälailla täytteissä kuin taikinoissakin, tai miksei vaikkapa molemmissa, kuten ihanassa savukalapiirakassa. Kielen mennessään vievät myös nopeasti valmistuvat avokadoleivät ja piparjuuri-punajuurileivät.

Herkullisia Valio Viola® reseptejä


Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

Osallistu Ei kiitos

Energiatarpeesi