Hyppää sisältöön
Kantarellipasta

Sesonki

Pasta – se täydellinen arkiruoka

Pasta on arjen parasta pikaruokaa: helppoa, nopeaa ja herkullista. Parhaimmillaan pasta valmistuu vain muutamasta perusraaka-aineesta ja niin nopeasti, että pääset taltuttamaan nälkää jo vartissa.


Yhden pannun pastaihmeet

Yhden pannun pasta valmistuu vaivatta niin pienessä opiskelija-asunnossa, mökkikeittiössä kuin retkikeittimelläkin: tiskissä säästellään, herkullisessa maussa ei. Eikä aikaakaan mene kuin alle puoli tuntia!




Vähän parempaa pastaa

Arkenakin saa hieman herkutella! Pasta tekee tavallisestakin arjesta juhlaa, kun lorautat joukkoon hieman valkoviiniä, maustat pastan maapähkinävoilla tai lisäät joukkoon simpukoita. Herkutteluun sopii myös AURA punasipulipasta, jossa karamellisoitu punasipuli yhdistetään ilmakuivattuun kinkkuun ja Valio AURA® juustoon.

Tip icon

Tuorepastan käyttö

Tuorepastan valmistus on suhteellisen yksinkertaista, mutta vaatii hiukan näpertelyä. Onneksi melkein joka kaupasta löytyy myös valmista tuorepastaa, joka on mitä mainiointa pikaruokaa, sillä tuorepasta kypsyy nopeasti parissa minuutissa. Valmista siis ensin kastike ja keitä vasta sitten pasta. Tuorepastan kanssa kannattaa valita yksinkertainen kastike, kuten valkoviinikastike tai sitruunapasta, jotta pasta pääsee oikeuksiinsa.


Etsi