Ystävänpäivä ♥

Ystävänpäivää vietetään perjantaina 14. helmikuuta. Päivä on oiva tilaisuus muistaa läheisiä ja herkutella – yllätä ystävä makeilla leivonnaisilla tai hemmottele rakastasi valmistamalla romanttinen illallinen.

Ystävänpäivä on sydämien ja hempeiden pastellisävyjen, erityisesti vaaleanpunaisen, juhlaa. Perinteiden mukaisesti ystäviä ja rakasta muistetaan ystävänpäiväkorteilla, pienillä ystävänpäivälahjoilla, runoilla sekä tietysti herkuilla. Maailmalla Valentine´s day eli Valentinen päivä on rakkauden ja rakastavaisten juhlapäivä, mutta Suomessa ystävänpäivänä muistetaan myös ystäviä.

Ystävänpäivällä on pitkät perinteet, sillä jo muinaisten roomalaisten kerrotaan viettäneen Valentinen päivää. Suomeen ystävänpäivä rantautui 1980-luvulla ja myöhemmin päivästä tuli myös virallinen juhlapäivä.

Yllätä ystävät helpolla peltikakulla

Ystävänpäivänä osoitetaan rakkautta ja välittämistä sanojen lisäksi myös teoin. Teot, kuten ystävien kutsuminen kahville ja hemmottelu herkullisilla leivonnaisilla, eivät kuitenkaan vaadi tuntien uurastusta. Tämän todistavat helposti valmistuvat peltikakut. Näissä ohjeissa taikinat ja kuorrutteet tehdään nopeasti sekoittamalla ilman keittämistä tai muita kommervenkkejä.

Jos ystäviä on tulossa paikalle isompi joukko, kannattaa ohjeen annos tehdä kaksinkertaisena, jolloin leivonnaisia syntyy kerralla pellillinen. Siitä nimitys peltikakku.

Ystävänpäivän pienet makeat

Ystävää voi ilahduttaa ystävänpäivänä myös pienillä ja makeilla ystävänpäiväleivoksilla, ihanilla muffineilla tai näyttävillä cupcakeilla. Ystävänpäivällä ei ole virallista leivonnaista, joten voit myös päästää luovuutesi valloilleen ja koristella tutun herkun sydämillä, kukilla ja punaisen eri sävyillä.

Lisää makeita leivonnaisia

Kinuskikissan sydänystävän bebet

Bebe-leivokset sopivat moneen tilanteeseen, mutta tämä versio on suunniteltu erityisesti ystävänpäivää ajatellen. Klassikon leipominen ei ole vaikeaa, mutta vaatii tekijältään viitseliäisyyttä. Taikinan muotoilu pieniin leivosmuotteihin on käsityötä parhaimmillaan. Täyttämisen jälkeen jokainen leivos saa yksilöllisen sydänkoristelun. Ei taatusti kahta tismalleen samanlaista, mutta yhtä tärkeä ajatus mukana jokaisessa.

Bebet säilyvät pari kolme päivää säilyvät hyvinkin, ellei joku ehdi niitä Bebe himoonsa syödä ennen sitä. Nämä kestävät myös pakastamisen.

Ystävänpäivän makea lahjavinkki

Valmista ystävänpäivälahjaksi herkullisia ja yllättävänkin helposti valmistuvia makeisia. Täyteläinen toffee, hienostunut suklaatryffeli tai hauska rocky road ovat ystävänpäivälahjoja, jotka ilahduttavat lahjan saajaa varmasti. Näyttävän lahjan saat pakkaamalla itse tehdyt makeiset kauniiseen, teemaan sopivaan lahjapakkaukseen.

Ihanat ystävänpäiväkakut

Kakku sopii kahvipöytään silloin, kun yhteen kokoontuu isompi kaveriporukka. Kutsu ystävät kylään ja hurmaa heidät herkullisella kakulla. Sopisiko sinulle ja ystävillesi paremmin aina maistuva juustokakku, hauska mokkapalakakku, punainen red velvet vai perinteinen kermakakku?

KATSO LISÄÄ KAKKURESEPTEJÄ

Ystävänpäivän menu

Valmista illallinen ja vietä ystävänpäivä yhdessä ystävien tai rakkaan kanssa. Onko valintasi tällä kertaa romanttinen illallinen vai rento, ystävien yhteiseen illanviettoon suunniteltu menu? Kokosimme yhteen kolme valmista menuehdotusta suunnittelua helpottamaan.

KATSO MENUEHDOTUKSET
Ystävänpäivän herkut nautitaan yhdessä. Maistuvia hetkiä!
Tämä verkkopalvelu käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen, tilastoimiseen sekä mainosten näyttämiseen.Lisätietoja ›