Joulupullat ja pikkuleivät tuovat joulun tuoksut tullessaan

Uunissa paistuvat joululeivonnaiset tuovat kotiin ihanaa joulun tuoksua ja tunnelmaa. Tarjoile pullat ja pikkuleivät kahvipöydässä tai ilahduta läheisiä herkullisella lahjalla.

Ihanat joulupullat

Perinteiset joulupullat maustetaan sahramilla ja koristellaan rusinoilla. Toinen perinteinen joulupulla on piparipulla, jonka päällä paistuu ja maistuu piparkakkukuvio. Jos pidät piparkakkutaikinasta, tulet ihastumaan pipari-pullakranssiin, jonka mehevissä sisuksissa piparitaikina säilyy vastustamattoman pehmeänä. Kahvikehrät ja Irish cream toscapullat sopivat jouluiseksi tuliaiseksi tai lahjaksi ystävälle.

katso kaikki pullareseptit

Joulupullan monet muodot

  • Joulupullien muotoilussa rajana on vain mielikuvitus!

    Kurkkaa kolme vinkkiä pullien muotoiluun. Tekisitkö Lucia-pullia, hannunvaakunoita vai näyttävät piispan hiukset?

Saksalainen joulupulla eli stollen

Jos kaipaat joulupullaan maailman makuja, kokeile perinteistä saksalaista joulupullaa eli stollenia, joka täytetään kuivatuilla hedelmillä. Stollenin voi mainiosti valmistaa jo hyvissä ajoin, jopa viikkoja ennen joulua.

Joulun pikkuleivät

Pikkuleivät kuuluvat monen lapsuusmuistoihin ja maistuvat kuuman glögin tai kahvin kanssa. Somasti paketoidut pikkuleivät ovat myös loistava lahjaidea ystävälle tai opettajalle. Leipoisitko kaneliässiä, lusikkaleipiä tai vaikkapa yksinkertaisia, mutta vastustamattoman herkullisia Hanna-tädin kakkuja?

Katso kaikki pikkuleipäreseptit
Joulupullan kohotessa nousee myös joulumieli!
Joulu maistuu piparilta
Joulukakut
Joulutortut
Tämä verkkopalvelu käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen, tilastoimiseen sekä mainosten näyttämiseen.Lisätietoja ›