Perinteinen joulu on täynnä makuja ja tuoksuja, jotka tuovat mieleen lämpimiä muistoja vuosien varrelta. Tämä menu kokoaa yhteen kaiken tämän – aina rosollista ja kinkusta porkkanalaatikkoon ja luumurahkaan saakka.
Tuttuja, moneen joulupöytään kuuluvia ruokia löytyy rutkasti. On rosollia, graavikalaa, joululaatikoita sekä tietenkin kinkku tai kalkkuna. Myös jälkiruokapöytään katetaan monesti kestosuosikit: luumurahkaa, pipareita sekä joulutorttuja.
Vaikka näillä ja monilla muilla jouluherkuilla on pitkä historia, on jouluruokaperinteemme kehittynyt nykyiselleen pääosin vasta 1900-luvulla. Siksi perinteistäkin löytyy eroja – niin maakuntien, kaupunkien kuin perheidenkin kesken.
Jouluaatto aloitetaan perinteisesti riisipuurolla, joka nautitaan kanelin, sokerin ja maidon tai Valio Luumu–rusinakeiton kera. Valio Kiehu™ maitojuoma helpottaa puuronkeittoa, sillä se on helppo keittää, mutta vaikea polttaa.
Katso lisää puuroreseptejäGraavikalat ja sillit ovat tunnettuja jouluaterian alkuruokia. Etenkin graavilohi ja lasimestarin silli kuuluvat perinteiseen joulupöytään. Kalojen lisäksi alkuruokana maistuvat mätiherkut, keitetyt perunat sekä rosolli, Waldorfin salaatti ja sienisalaatti.
Joulukinkun paisto on monille tärkeä jouluaaton perinne. Ennen pöytään kantamista juhlakinkku saa viimeisen silauksen sinappihunnusta ja mausteneilikoista. Halutessaan kinkun tilalla voi tarjota myös kalkkunaa.
Joulupöydän lämpimiin ruokiin kuuluvat kinkun tai kalkkunan lisäksi tietysti myös lipeäkala sekä perinteiset joululaatikot: imelletty perunalaatikko, porkkanalaatikko, lanttulaatikko ja maksalaatikko. Maistuva lisä tai vaihtoehto perinteisille laatikoille on jouluinen juuresvuoka eli jouluruukku.
Jouluaterian päättää herkullinen jälkiruoka, jossa maistuu luumut, kaneli ja muut ihanat joulumausteet. Raikas jäädyke on hyvä vaihtoehto jouluaterian jälkiruoaksi, sillä sen voi valmistaa pakkaseen jopa viikkoja ennen joulua. Piparin makua voi murustella myös herkulliseen jälkiruokamousseen. Perinteinen luumurahka syntyy helposti luumumarmeladia ja maustettua rahkaa käyttämällä.
Katso vinkit, joiden avulla valmistat jouluherkut energiatehokkaasti!
Lue lisää