Rouhea brunssi kotona

Brunssi on hyvä syy kutsua ystäviä ja sukulaisia yhteiseen viikonlopun viettoon.

Brunssibuumi on miltei syrjäyttänyt perinteisen aamiaisen. Ja miksipä ei, sillä brunssilla syödään ruokaisaa ja herkullista ruokaa pidemmän kaavan mukaan. Kata siis pöytään simppeleitä makuja ja koristele brunssipöytä rennolla otteella vastaanottamaan vieraat.

Simppelit herkut brunssipöytään

Hyvä ruoka ja juoma ovat onnistuneen brunssin A ja O.  Pienemmällä porukalla brunssivieraat hurmataan yksinkertaisilla, mutta maukkailla ruoilla, jotka voi tarjoilla brunssiravintoloissa yleistyneinä, kauniina lautasannoksina. Silloin tarjolla ei tarvitse olla sen seitsemää sorttia, vaan muutama hyvin harkittu, ruokaisa suolainen tarjottava jälkiruoan ja hyvän juoman kera riittää.

Jos brunssivieraita on useampi, kannattaa pöytä kattaa buffethenkeen herkuista, joiden valmistaminen ei vaadi emännältä tai isännältä liikoja. Brunssiruoat kannattaa suunnitella niin, että mahdollisimman paljon voi tehdä valmiiksi etukäteen. Niin myös järjestäjälle jää aikaa rentoutua ja nauttia kiireettömästä tunnelmasta vieraiden kera.

Brunch tulee sanoista breakfast ja lunch

Brunssi on useimmiten viikonloppuisin vietettävä ateria aamiaisen ja lounaan välimaastossa. Pöytään voi silloin kattaa klassisia, ruokaisia aamiaisruokia. Esimerkiksi nakkien ja pekonin lisukkeeksi sopivat mainiosti erilaiset ruokaisat salaatit.

Ruokaisat piirakat, vohvelit ja bowlit vievät kielen mennessään

Ruokaisuutta brunssiin saa katettua myös piirakoilla ja vohveleilla. Piirakat ovat mitä näppärimpiä brunssiruokia, sillä ne voi valmistaa etukäteen. Jos vohvelit haluaa nauttia rapeina, ne kannattaa paistaa vasta juuri ennen tarjoilua.

Toastit, bagelit ja patongit tarjoilevat maukkaita makuyhdistelmiä

Myös erilaiset toastit, bagelit ja täytetyt leivät ovat mitä mainiointa brunssitarjottavaa. Texmex brunssileivät, pastrami toastit ja skagen hodarit ovat paitsi tavattoman herkullisia, myös todella ruokaisia, eivätkä ne kaipaa kaverikseen välttämättä muuta kuin lisukesalaatin.

Runsaammin katettuun brunssipöytään sopivat mainiosti hieman raikkaammat vaihtoehdot, kuten Nizzan rieskat, avokado-salaattileivät ja yrtti-valkosipulileivät.

Sanoiko joku eggs benedict? Kananmunaruoat ovat brunssiklassikoita

Kananmunaruoat ovat omiaan brunssille. Perinteinen munakokkeli on varsinainen brunssiklassikko, jonka valmistuksessa maltti on valttia. Tavoitteena on samettinen suutuntuma, joten varo etteivät munat ruskistu ja kuivu. Ehtymätön klassikko on myös eggs Benedicts, jossa pehmeä kananmuna ja rapsakka, lämmitetty leipä luovat täydellisen makuelämyksen. Benedictin munat kruunataan lisäksi päälle valutetulla hollandaise-kastikkeella.

Frittata ja shakshuka ovat huolettomia vaihtoehtoja, sillä ne valmistuvat lähes itsestään muiden valmistelujen lomassa. Munakas on ruokaisa ja monelle maistuva valinta, joka muokkaantuu näppärästi täytteitä vaihtelemalla.

Näillä resepteillä pääseekin pitkälle, mutta kokeile myös rohkeasti varioida annosta makusi mukaan. Ripottele munakkaan tai frittatan joukkoon vaikkapa Valio AURA® murua tai Valio Juustomestarin cheddar raastetta tai lisää makua tuoreilla yrteillä.

Simppelit salaatit viimeistelevät menun

Salaatit tuovat brunssipöytään kaivattua raikkautta. Jos kattaus on runsas ja tarjolla on paljon täyttäviä vaihtoehtoja, valitse salaatiksi yksinkertainen lehtikaali-parsa caesar tai minttuinen kotijuusto-hernesalaatti. Jos taas kaipaat salaatilta ruokaisuutta, nosta pöytään pasta-parmankinkkusalaatti tai ruokaisa peruna-parsasalaatti.

Juustoja ei myöskään pidä unohtaa. Kokoa juustotarjottimelle erilaisia juustoja, jolloin jokainen löytää oman suosikkinsa joko leivän päälle, tai muuten vain herkutteluun. Keksit, hillot ja hedelmät ovat juustojen parhaita kavereita.

Jälkiruoka kruunaa brunssin

Brunssin päättää makea herkku. Se voi olla vaikkapa kakku, kääretorttu, muffinssit taikka pannaribaari. Clafoutis, mangokääretorttu, sitruuna-kinuskijuustokakku, suolakinuskimuffinssit ja mantelikermacroissantit ovat siitä käteviä tarjottavia, että ne voi valmistaa hyvissä ajoin etukäteen. Aikaa jää siis muiden ruokien valmisteluun ja vieraiden kanssa oleiluun.

Amerikkalaiset pannukakut kannattaa paistaa vasta juuri ennen tarjoilua. Jälkkärin kanssa voi hyvin myös oikaista ja kattaa pöytään Valio Jäätelöfabriikki jäätelöitä.

Yllätä juomavalinnoilla

Kahvi ja tee kuuluvat brunssille yhtä lailla kuin aamiaisellekin. Perinteisen kahvin sijaan voit tarjota esimerkiksi cold brew -kahvia, intialaista kahvia tai muita erikoiskahveja. Teen ystäville voi tarjota vaihteeksi japanilaista matcha lattea.

Kahvin ja teen lisäksi pöytään katetaan kylmiä juomia. Vesikannut saavat kaunista ilmettä, ja vesi hyvää makua kurkkuviipaleista, sitruunalohkoista tai mintun oksista. Erilaiset Valio tuoremehut ovat helppo valinta, joista vähällä vaivalla loihdit mieleenpainuvia juomasekoituksia. Tarjoile brunssin alkuun raikas mocktail, keskellä samettinen smoothie tai jälkkäriksi hauska jäätelösooda.

Kattaus on puoli ruokaa

Kotibistrossa kattaus noudattelee ruokien kanssa samaa linjaa: simppeliä, rouheaa ja kotoisaa. Poimi tästä vinkit brunssikattaukseen:

Rentous on avainsana. Nosta kaikki tarjottavat pöytään isoissa tarjoiluastioissa ja leikkuulaudoilla. Vieraat voivat koota omannäköiset annokset, ja täyttää leivät haluamillaan täytteillä. Valmiit leivät voi tarjota vaikka hauskasti paperipusseista.

Leikittele astioilla. Eripariset astiat luovat rentoa tunnelmaa. Pienemmistä lasipurkeista voit tarjoilla juomia.

Koristele kukkasin. Maljakoissa olevien leikkokukkien sijaan voit koristella kotisi lasipurkkeihin asetelluin oksin ja luonnonkukkasin. Kukkasen voit sitoa narulla serviettien ympärille.

Vie brunssi ulos. Kata kauniisti puutarhaan tai terassille. Levitä sateen sattuessa piknikhuopa vaikka olohuoneen lattialle. Tärkeintä on hauska yhdessäolo.

Tee itse helpot koristeet. Internet on pullollaan ohjeita erilaisten viirien ja pompomien valmistamiseen. Kotoisaa tunnelmaa tuovat myös kynttilät, paperipillit, ilmapallot ja lyhdyt.

Juuttinaru on myös oiva kotibistromaisen tunnelman tuoja: kieritä narua tarjoiluastioiden ympärille tai merkkaa sen avulla kuohuviinilasit.