Peruna on kiistatta yksi suomalaisten keittiöiden peruspilareista. Eikä ihme, sillä ympäri vuoden saatavasta perunasta valmistuvat herkut niin arkeen kuin juhlaan.
Muistatko lapsuudenkodin perunamuusin, viikonloppuaterian kermaperunat ja kesän ensimmäiset uudet perunat? Peruna on paitsi monipuolista ja maistuvaa, myös edullista ruokaa.
Peruna sopii lukuisiin erilaisiin herkkuihin, kuten liha-, kala- ja linturuokien lisäkkeeksi sekä keittoihin, munakkaisiin ja erilaisiin laatikkoruokiin. Lisäksi perunajauhoa käytetään leivonnassa ja kiisseleiden ja keittojen saostamisessa.
Peruna on helppoa ja edullista arkiruokaa parhaimmillaan. Perhe ja lompakko kiittävät, kun pyöräytät perunasta lihaperunasoselaatikkoa, pinaattista Mifu-perunakiusausta, lohi-perunavuokaa, perunasosekeittoa tai uuniperunoita.
Perunamuusi on ikisuosikki, joka maistuu niin lapsille kuin aikuisillekin. Parhaimmillaan perunamuusi on erilaisten liha- ja kalaruokien lisukkeena, mutta muusi sopii moneen muuhunkin, kun tuunaat perinteistä muusia esimerkiksi ruohosipulilla tai muilla juureksilla. Äläkä unohda maitojauheesta syntyvää perunamuusia. Se pelastaa mökkiolosuhteissa ja silloin, kun maitoa ei ole jääkaapissa.
Peruna ei ole vain arkiruokaa, sillä siitä syntyvät myös taivaalliset viikonloppuherkut ja lisukkeet juhlaruokiin. Valitse viikonloppuaterialle esimerkiksi kermaperunat, näyttävät duchesse-perunat, rosmariinilla maustetut rosmariiniperunat ja suositut hasselbackan perunat. Tästä löydät reseptit myös kesän suosikkeihin: grillattuihin uusiin perunoihin ja uusista perunoista valmistettuun perunasalaattiin.
Perunasalaatti on grillikauden, vapun ja uudenvuoden juhlien klassikko. Nauti perunasalaattia nakkien, makkaran tai grilliruoan seurana tai nujerra nälkä tuhdilla salaatilla, kuten ruokaisalla peruna-parsasalaatilla tai pekonilla höystetyllä maalaissalaatilla.