Itse leivottu leipä

Uunituore leipä maistuu aina yhtä herkulliselta. Rapeakuorinen pataleipä kruunaa aamiaisen, mehevä focaccia ilahduttaa illanistujaisissa ja saaristolaisleipä kuuluu olennaisesti moniin perinteisiin juhliin, kuten juhannukseen ja jouluun.

Leipominen, ja etenkin leivän leipominen, on jälleen trendikästä. Eikä ihme, sillä leipominen tarjoaa jokaiselle jotakin. Oletko jo testannut suosittua pataleipää, rapeakuorista kauraleipää ja helppoja rieskoja?

Helpot leipäreseptit

Nopeimmillaan uunituoretta leipää saa pöytään puolessa tunnissa. Leivinjauheella kohoavat teeleivät tai paistinpannulla kypsyvät pannuleivät eivät vaadi ollenkaan kohottamista ja onnistuvat myös aloittelevalta leipurilta. Helposti syntyy myös peltileipä, jonka taikina yksinkertaisesti kaadetaan ja levitetään leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Ihanan pehmoiset voisämpylät sopivat hampurilaissämpylöiksi tai syötäviksi ihan sellaisenaan.

Kaikki leipäreseptit

Pataleipä ja muut leipäklassikot

Mikä aloittaisi kiireettömän aamun paremmin kuin uunituore, huolella leivottu leipä? Näiden leipien leipominen ottaa hieman enemmän aikaa, mutta lupaamme, että lopputulos palkitsee. Jos leivontakärpänen pääsee puraisemaan kunnolla, kasvata leipäjuuri, jolla leivot kuohkeaa hapanleipää vaikka joka päivä.

Juuresleivissä on väriä ja makua

Juuresleivät ovat mainio vaihtoehto hieman terveellisempään leivontaan. Kun upotat leipätaikinaan monipuolisesti erilaisia kasviksia ja juureksia, saat lisää makua, mehevyyttä ja ravinteita. Kokeile tutun porkkanan ohella rohkeasti punajuurta, naurista, lanttua ja palsternakkaa.

Rakastettu saaristolaisleipä

Mehevä, maltainen, makea. Myös Nauvon limppuna tunnettu tumma saaristolaisleipä on ihana juhlaherkku ja olennainen osa kalapöytää. Vaihtelua perinteisesti piimäpohjaiseen saaristolaisleipään voi tuoda käyttämällä nesteenä appelsiini- tai omenamehua tai sekoittamalla taikinaan puolukoita tai punajuurta. Leivoitpa leivän millä tyylillä tahansa, säilytä se jääkaapissa ja nauti parin päivän päästä leipomisesta, jolloin maku on parhaimmillaan.

Rieskat, perinneruokaa parhaimmillaan

Kotileipomon voi hyvin laittaa pystyyn myös arki-iltana. Rieskat eivät kaipaa lainkaan kohotusta, eikä taikina tarvitse välttämättä edes leivinjauhetta. Sen sijaan taikinaan voi upottaa vaikka edellisen päivän perunamuusin tai porkkanaraasteen. Lisäksi sekaan sopii myös juustoraaste. Parhaimmillaan rieskat ovat uunituoreina, voin tai munavoin kanssa nautittuina.

Katso lisää rieskareseptejä

Italian leipälahja maailmalle

Uunipellille tehty, runsaasti oliiviöljyä ja merisuolaa sisältävä italialainen focaccia on omiaan illanistujaisiin ja muihin juhliin. Yksinkertaisuudestaan huolimatta focaccia muuntuu näyttäväksi tarjottavaksi erilaisilla täytteillä, kuten oliiveilla, rosmariinilla, punasipulilla, aurinkokuivatuilla tomaateilla tai Valio AURA® juustolla.

Kaikki foccaciat

Gluteenittomat leivät

Gluteeniton leivonta vaatii leipurilta hieman perehtymistä, sillä sekä raaka-aineet että taikinan käsittely eroavat tavallisesta leivonnasta. Aloita helpoista teeleivistä ja kokeile taitojen karttuessa myös gluteenittomia sämpylöitä, vuokaleipää ja joululeipää.

lisää gluteenittomia leipiä

Näin leivot täydellistä leipää kotona

Ihailetko leipomoiden muhkeita leipiä, mutta et tiedä, miten sellaisen voisi tehdä itse? Hyviä uutisia: kuohkea ja rapeakuorinen leipä onnistuu helposti myös kotikeittiössä, ja näiden vinkkien jälkeen sitä ei tarvitse muualta hakea.

  • Lisää jauhoja maltilla, sillä leipätaikinan tulee olla pehmeää. Näin valmiiseen leipään tulee kuohkea rakenne.
  • Vaivaa taikina hyvin ennen nostatusta ja käsittele hellästi nostatuksen jälkeen.
  • Laita leipätaikina kohomaan ritilälle pesualtaan päälle ja täytä allas lämpimällä vedellä. Tämä vastaa kotioloissa hyvin leipomoiden käyttämää nostatuskaappia ja leipä nousee hyvin.
  • Aseta uunin pohjalle vesikulho tai ruiskuta vettä uuniin paiston alussa. Näin leipään syntyy rapea kuori.
  • Leipä on kypsä, kun se tuntuu kevyeltä. Kun pohjaan koputtaa, leipä kumisee.
Leivonta
Itse tehdyt sämpylät maistuvat aina
Leivonta
Pizzaa kotikeittiöstä
Leivonta
Suolainen piirakka sopii moneen
  • Pullaposti

    Leivontaan keskittyvä Pullaposti on kotileipurin luottoystävä. Uutiskirjeen tilaajana saat sähköpostiisi uusimmat reseptit, jutut leivonta-alan kuumimmista trendeistä sekä tietoa leivonnan uutuustuotteista. Uutiskirje julkaistaan kerran kuukaudessa.

Tietoja siitä, miten käsittelemme kuluttajien henkilötietoja, löydät <a>täältä</a>.

Tietoja siitä, miten käsittelemme ammattilaisten henkilötietoja, löydät <a>täältä</a>.